Kymmenettuhannet kerääntyivät hyvästelemään Arafatia

Palestiinalaisjohtaja Jasser Arafat on haudattu kaaosmaisissa tunnelmissa päämajansa tuntumaan Ramallahissa.

Jasser Arafatin arkku tuotiin iltapäivällä häntä varten rakennettuun mausoleumiin. Arkun kuljettaminen egyptiläisestä helikopterista oli vaivalloista arkun ympärillä tungeksineen ihmispaljouden keskellä. Ramallahin kaduilla oli arviolta yli 100 000 ihmistä, jotka halusivat epätoivoisesti koskettaa Arafatin arkkua. Osa ihmisistä oli varustautunut kepeillä onnistuakseen paremmin yrityksessään.

-Verellämme ja sielullamme me pelastamme sinut, Abu Ammar, huusi ihmisjoukko käyttäen Arafatin taistelunimeä.

Hautajaisseremoniaa lyhennettiin ja arkku vietiin suoraa päätä kiireellä rakennettuun hautaholviin, jossa muslimioppinut kaatoi Arafatin arkulle multaa.

-Hänet haudattiin etuajassa ihmisjoukon kiihtyneen mielialan vuoksi. Meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa, eräs palestiinalaisvirkailija sanoi uutistoimisto Reutersille.

Väkijoukon "Jasser, Jasser" -huudot peittyivät ammuskeluun, kun nuoret Fatah-järjestöt aktivistit tervehtivät edesmennyttä johtajaansa. Myös turvallisuusjoukot yrittivät turhaan saada väenpaljoutta hajaantumaan ampumalla ilmaan. Ammuskelussa haavoittui uutistoimisto AFP:n mukaan kolme hautajaisaattoon kuulunutta ihmistä. Heidät vietiin hoitoon ambulanssilla.

Juuri ennen Arafatin arkun saapumista Ramallahiin kaksi ihmistä kuoli autopommi-iskussa kaupungin lähistöllä.

Tuhannet kerääntyivät Ramallahiin

Tuhannet palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin surevat kannattajat tunkeutuivat iltapäivällä turvallisuusjoukkojen ohi Arafatin päämaja-alueelle. Turvallisuusjoukot saivat kuitenkin estettyä väkijoukon pääsyn itse hautapaikalle.

Useita ihmisiä loukkaantui, kun puinen rakennelma murtui sen päälle kerääntyneen väkijoukon painosta.

Israelin armeijan joukot ja poliisi oli asetettu täyteen hälytysvalmiuteen Arafatin hautajaisten aiheuttamien mahdollisten väkivaltaisuuksien varalta. Israel oli jo aiemmin sulkenut Länsirannan, mutta palestiinalaiset pääsivät matkustamaan sinne tarkoitukseen erityisesti varatuilla busseilla. Israelin kansalaiset saivat matkustaa Ramallahiin ainoastaan, jos he allekirjoittavat asiapaperin, jolla he vapauttavat Israelin heidän turvallisuuttaan koskevasta vastuusta.

Islamilainen jihad: Arafatin kuolinsyy kerrottava

Islamilainen jihad -järjestö pn vaatinut, että Jasser Arafatin kuolinsyy ja hänen sairautensa laatu on kerrottava. Järjestön johtoon kuuluva Mohammed al-Hindi toisti myös jälleen syytöksen, jonka mukaan Israel myrkytti Arafatin.

-Presidentti Arafatin kuoleman todellinen syy on paljastettava, al-Hindi sanoi uutistoimisto AFP:lle.

-Israel myrkytti Arafatin, hän lisäsi toistaen syytöksen, jonka Hamas, toinen radikaali palestiinalaisjärjestö, on esittänyt jo aiemmin.

Arafat kuoli pariisilaisessa Percyn sotilassairaalassa, missä hän oli ollut hoidettavana kahden viikon ajan. Sotilassairaala on ilmoittanut, että kuolinsyy ilmoitetaan Ranskan lakien mukaisesti vain Arafatin perheelle. Arafatin vaimo Suha on antanut hyvin niukasti tietoja Arafatin sairaudesta ja päästi tämän luo sairaalaan vain muutamia ihmisiä.

Ranskalaiset viestimet arvelivat tänään, että Arafatin elintoimintoja pidettiin yllä keinotekoisesti viikon ajan ennen kuin hänet julistettiin kuolleeksi torstaina. Tässä tilanteessa eräät palestiinalaisedustajat kertoivat Arafatin tosiasiallisesti kuolleen ja toiset palestiinalaisedustajat taas kiistivät tämän.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

(Seitsemän uutiset 12.11.2004)

Lue myös:

    Uusimmat