Kymmenen vuoden hiljaisuus päättyi – Madeleinen lastenhoitaja kertoo viimein katoamisyöstä

Kymmenen vuotta sitten kadonneen Madeleine McCannin entinen lastenhoitaja kertoo, miten lapsen vanhemmat täyttyivät epätoivosta ja paniikista, kun kauhea totuus lapsen katoamisesta selvisi. Lastenhoitaja kertoo Mirror-lehden haastattelussa ensimmäistä kertaa, millaisina tapahtuvat näyttäytyivät hänelle vuonna 2007.

Lastenhoitaja kertoo, miten Madeleinen vanhempien Kate ja Gerry McCannin epätoivo edelleen kummittelee hänen mielessään.

– Kate itki ja Gerry säntäili katsomassa autojen alle, lastenhoitaja kertoo Mirror-lehdelle toukokuun 2007 tapahtumista.

Kun Madeleinen katoaminen selvisi, entinen lastenhoitaja yritti parhaansa mukaan lohduttaa itkevää äitiä.

– Luulen sanoneeni jotakin sellaista kuin, että ”hän kyllä löytyy, tällaista tapahtuu koko ajan”

Lastenhoitajan mukaan henkilökunnan jäsenet alkoivat etsimään Madeleinea. Joukko etsi tyttöä niin alueen roskalaatikoista kuin myös Prai da Luzin kaduilta aamuviiteen asti.

Nimettömänä pysyttelevän silminnäkijän mukaan loma-aluetta pidettiin hyvin vaarallisena. Alueella kehotettiin välttämään yksin liikkumista.

Poliisin tulo kesti – todisteet katosivat

Lastenhoitaja myös kritisoi Portugalin poliisin toimia tilanteessa. Hänen mukaansa poliisien toimien vuoksi todisteet katosivat.

– Lähes kaikki muut menivät huoneistoon, josta Madeleine katosi. Sen vuoksi kaikki johtolangat katosivat. Kukaan ei ollut paikalla sulkemassa paikkaa, lastenhoitaja pahoittelee.

Lisäksi naisen mukaan poliisien saapuminen paikalle kesti hyvin pitkään, jopa 90 minuuttia.

Hoitaja kertoo, miten poliisi kuulusteli häntä Madeleinen katomisesta. Alkuperäisestä lausunnosta puuttui toiselle lausuntokerralla runsaasti yksityiskohtia. Hänen mukaansa tilanteessa ei toimittu sen vaatimalla tavalla.

"Toivon, että hän on elossa"

Myös Kate ja Gerryn epäileminen lapsen katoamisesta on lastenhoitajan mielestä ällistyttävää. Ihmiset kyselevät häneltä edelleen, voisivatko vanhemmat olla syyllisiä tyttärensä katoamiseen.

– Kerron heille, ettei missään tapauksessa. Ensinnäkin aika ja heidän paikkansa tapahtumien aikaan sekä heidän reaktionsa. Koko asia, ei mahdollisuutta, hän toteaa.

Madeleine oli hyvin pidetty lapsi hoitajien keskuudessa. Hän oli hoitajan mukaan hyvin suloinen ja kohtelias tyttö.

Hoitaja toivoo edelleen kymmenen vuotta sitten kadonneen Madeleinen olevan elossa.

– Toivon, että hän on silti elossa, hoitaja toteaa.

Viime kuussa Operaatio Grange sai 85 000 euroa tutkinnan jatkamiseen syyskuuhun saakka.

Lue myös:

    Uusimmat