Kymmenen matkustajaa pelastui täpärästi, koska eivät ehtineet lukea sähköpostejaan

Lentokone katosi Indonesiassa 2:08

Alun perin Air Asian QZ8501-lennon oli tarkoitus lähteä Surabayasta Singaporeen kahdeksalta paikallista aikaa. Huonon sään vuoksi lähtöaikaa kuitenkin aikaistettiin kolmella tunnilla.

Lentoyhtiö ilmoitti muutoksesta matkustajille sähköpostitse. Indonesialaisen Tempo-lehden mukaan kymmenen onnekasta lipun ostanutta ei kuitenkaan koskaan ehtinyt sähköpostia lukemaan. Se pelasti heidät päätymästä kadonneelle lennolle.

- He eivät lukeneet tätä sähköpostia, joten he myöhästyivät, toteaa Indonesian lentokentistä ja -palveluista vastaavan Angkasa Pura -yhtiön toimitusjohtaja Trikoro Hardjo.

Tempo-lehden mukaan AirAsian toimitusjohtaja Tony Fernandes kertoi sunnuntaina, että yhtiö tekee kaikkensa koneen löytymiseksi. Fernandes on kuvaillut Twitterissä koneen katoamista pahimmaksi painajaisekseen. Fernandesin mukaan kone oli kentältä lähtiessään täysin lentokuntoinen.

Kone hävisi sen jälkeen, kun sen lentäjät olivat sunnuntaina aamulla pyytäneet lupaa muuttaa kurssia huonon sään takia. Koneen viimeinen tunnettu sijainti on Länsi-Kalimantanin maakunnassa Borneossa, lähellä Pontianakin kaupunkia. Kone ei lähettänyt hätäkutsua. Kone oli matkalla Indonesian Surabayasta Singaporeen, ja siinä oli 162 ihmistä. Lähes kaikki matkustajista oli indonesialaisia.

Lue myös:

    Uusimmat