Kylvöt aikaisessa lämpimien säiden ansiosta

Kevätkylvöt ovat tänä vuonna aikaisessa lämpimien ja aurinkoisten säiden ansiosta.

traktori

Maaseutukeskusten liiton kasvutilannetiedotuksen mukaan Uudellamaalla, Kymenlaaksossa, Hämeessä ja Pohjois-Savossa kylvötyöt ovat 10-12 päivää edellä normaaliaikataulusta. Muualla erot ovat viikon luokkaa normaaliin nähden. Etelä-Pohjanmaalla kylvöt tosin päästiin aloittamaan vain 3-4 päivää etuajassa.

Suurin osa kevätviljasta on jo kylvetty Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Hämeessä ja Kymenlaaksossa. Loput kylvöt saataneen päätökseen tällä viikolla.

Sateet eivät ole toistaiseksi häirinneet kevään kylvötöitä. Päinvastoin, pellot alkavat olla liiankin kuivia, mikä alkaa jo haitata vihannesten taimien kehitystä. Yöhallat ovat hidastaneet jonkin verran maiden kuivumista. Myös kylmät yöt ovat jarruttaneet hieman nurmien kasvua.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat