Kyllönen ei pahastunut: "Kyllikki hoiti hommansa maaliin"

Liikenneministerin tehtävät jättävä Merja Kyllönen (vas.) ei koe näpäytykseksi sitä, että hallitus ei nostanut ketään uutta ministeriä hoitamaan häneltä ja kulttuuri- ja urheiluministeriltä jääviä tehtäviä, vaan päätti jakaa ne istuville ministreille.

Kyllönen kommentoi asiaa MTV:n uutisten netin tänään alkaneessa EU-vaalisarjassa Matkalla Brysseliin:

– En ole turhautunut. Sehän kertoo siitä, että Kyllikki on hoitanut hommansa maaliin, Kyllönen arvioi.

Kenenkään uuden vastuupäällikön ei Kyllösen mukaan tarvitse lakaista enää lumia ratapihoilta tai ohjailla lapiohommia, kun päätökset on tehty.

– Olen saanut sen viestin, että ennemminkin haetaan säästöjä. Haetaan potkua sille, että valtioneuvosto osallistuu myös yhteisiin talkoisiin, jota niin korostettiin tuolla kehysriihessä.

Kyllösen mukaan Vasemmistoliiton lähtö hallituksesta oli väistämätön ratkaisu.


Lue myös:

    Uusimmat