Kyläläiset järkyttyivät vauvasurmista: Ei tällaista voi tapahtua enää 2000-luvulla

Ranskassa Villers-au-Tertren asukkaat ovat järkyttyneet vauvasurmista, jotka paljastuivat kylässä eilen. Vauvojen ruumiit kaivettiin ylös kahden talon pihoilta.

Surmista syytetään nelikymppistä pariskuntaa, joita epäillään lasten vanhemmiksi.

- Ei tällaista voi käsittää. Nykyaikana ehkäisy on mahdollista, en ymmärrä miksi nainen tulisi raskaaksi ja tappaisi sitten vauvansa tämän synnyttyä. Ei tällaista voi tapahtua enää 2000-luvulla, kylän asukas kauhistelee.

Ensimmäinen ruumislöytö tehtiin pariskunnan vanhassa talossa. Talon uudet omistajat hälyttivät poliisin paikalle löydettyään vastasyntyneiden luita puutarhasta.

Poliisitutkinta laajeni pariskunnan uuteen taloon, mistä löytyi lisää vauvojen ruumiita.

Noin 45-vuotias nainen sai syytteet kahdeksasta murhasta. Hänen aviomiestään syytetään puolestaan ruumiiden kätkemisestä.

Villers-au-Tertren asukkaita vauvasurmat puistattavat.

- Tämä on shokki. Sitä ajattelee, että näin voi käydä vain jossain muualla. Mutta näköjään näin voi käydä missä tahansa. Tämä todistaa sen.

Ranskalaisnainen on myöntänyt murhanneensa kahdeksan vastasyntynyttä vauvaa. Hänen mukaansa aviomies ei tiennyt raskauksista tai surmista mitään.

(MTV3 - APTN)

Lue myös:

    Uusimmat