Kybervoima valtiota puolustamassa

Arvio: Janne Hopsu

Kylmän sodan aikainen ydinasevarustelukilpa on muuttunut kyberasevarustelukilvaksi. Ainakin puolensataa valtiota varustautuu sotaan viidennessä eli digiulottuvuudessa. 12 valtiota on sanonut ääneen että niillä on myös hyökkäyksellinen kybervoima.

Mutta missä kulkee kyberhyökkäyksen raja, miten rauhan ja sodan käsitteet määrittyvät digimaailmassa, miksi kybervoimakas valtio haluaa jossain vaiheessa pullistella bittihauistaan, millainen on hyvä kansallinen

kyberstrategia ja miten kybermaailma vaikuttaa valtioiden välillä?

Kyberturvallisuus-kirja on perusteos jälkiteollisissa yhteiskunnissa kaikkialla vaikuttavasta ja läsnä olevasta kybermaailmasta. Se avaa tai ainakin laittaa miettimään muun muassa yllä olevia kysymyksiä. Kyse ei ole vain teknologian hallinnasta.

Ulkomaantoimittajalle ja kenelle tahansa kansainvälistä politiikkaa seuraavalle kirjan pohdinta bittimaailmasta sodankäynnin, terrorismin, vakoilun ja rikollisuuden uusimpana, ubiikkina rintamana on tietoa lisäävää luettavaa.

Viron pronssipatsaskiista, Stuxnet, Ukrainan kriisi, NSA-skandaali (josta esimerkkinä olisi saanut olla kirjassa enemmänkin), kyberhyökkäys Suomen ulkoministeriöön – lista tiedetyistä kybermaailman taisteluista ja iskuista on pitkä.

Sitten on kaikki se bittisotiminen ja –häirintä mistä emme tiedä, koska se ei ainakaan toistaiseksi ole tullut julki tai ei ole ollut fyysisiltä vaikutuksiltaan perinteisen sodan ja taistelujen luokkaa. Erittäin hyvä niin.

Kirja muistuttaa, että vaikka kyberuhat ja –riskit ovat todellisia ja että kaikkia iskuja ja hyökkäyksiä ei voi estää tai välttää, ei ole syytä joutua paniikkiin. On oltava keinoja suojautua, on kyettävä luottamaan toisiimme, ja on oltava sietokykyä jos ja kun jotain tapahtuu. Kirjan mukaan kiinalaisen sotastrategian klassikon Sun Tzun opit pätevät myös kybersodassa.

Aina kyse ei ole tahallisesta teosta. Rajumyrsky voi tuhota infrastruktuuria, minkä seurauksena sähköt ovat poikki päiviä, tai vedentulo loppuu. Hyvinvointisuomalaisen pinna on silloin koetuksella yllättävän nopeasti.

Nykypäivänä tieto, tunteet ja mielikuvat ja niillä vaikuttaminen on valtaa. Kirja puhuu strategisesta kommunikaatiosta. Kukaan ei voi hallita yksinään koko ”kyberekosysteemiä”.

Mitä paremmin jokin taho haluaa ja osaa vaikuttaa ihmisten arvoihin ja asenteisiin, sitä voimakkaampi on tuon tahon poliittinen vaikutusvalta. Niinpä myös pienempi valtio, järjestö tai vaikkapa yksittäinen henkilö voivat saavuttaa kokoaan suuremman vaikutusvallan.

Kybermaailma on kaikkialla koko ajan. Se ei väsy, vaan elää ja muuttuu 24/7/365. Kirja korostaakin jatkuvaa dynaamisuutta ja kykyä muuttua. Kirjan mukaan kybermaailma rakentuu ajasta, tilasta, tunnistamattomuudesta, asymmetrisyydestä ja tehokkuudesta.

Aina jossain jotkut hakkerit tai sotilaat yrittävät jotain digi-ikävää, ja alan yritykset keksivät uutta, jota voi käyttää kyseenalaisin tekoihin tai useimmiten rehelliseen yritystoimintaan.

Kirjoittajat pohtivat paljon esillä olevaa kansalaisten yksityisyyttä. Tasapaino yksityisyyden ja sananvapauden ja toisaalta viranomaisen kontrollin välillä määritellään heidän mukaansa demokraattisessa avoimessa, julkisessa keskustelussa. Sillä tavoin voidaan yrittää luoda sääntöjä kybermaailmalle.

Yritysmaailmakin saa opuksesta pätevän kuvan tämän hetken digihaasteista ja –mahdollisuuksista. Viesti on, että firma joka sysää kybermaailman vain nörttiosaston propellipäille, ei ole ajan tasalla. Kirjassa oleva kaaviokuva kyberstrategiasta näyttää ensisilmäyksellä syvänmeren hirviöltä, mutta sen rautalankamainen palastelu osiin on ymmärrettävää luettavaa myös yrityksen strategioita luovalle johdolle.

Kirja muistuttaa Viron onnistuneesta kansallisen tason siirtymisenä kohti e-palvelujen maailmaa. Kybermaailma ei siis ole vain uhkaa, vaan myös arkielämän helpottamista ja uusia talouden mahdollisuuksia.

Janne Hopsu

Kirjoittaja on ulkomaantoimittaja MTV Uutisissa