Kybertrillerissä sivilisaatio on haperoista

Matthew Mather: Kybermyrsky. Like. 448 s. 2014.

Juhlakausi alkamassa. New Yorkissa kaikki on hyvin. Manhattanilla mukavasti asuvien Miken ja Laurenin suhde tosin on tökkinyt jonkin aikaa. Ja sitten alkaa tökkiä myös netti, kaupan kassalla tuotteiden koodilukulaite, ja median mukaan myös lintuinfluenssaa on levinnyt lähiseudulle.

Matthew Matherin trilleri visioituu riveiltä kuin elokuva. Saattaa olla että kirjoittaja on jo alunperin ajatellut jännärin tuotteistamista myös elokuvaksi, ainakin tuotesijoittelu on kohdallaan.

Kybermyrsky ei ole enää scifiä. Kybertihutyö ja –hyökkäykset yhdistyneenä rajuun talvimyrskyyn ja tiedon puutteeseen sysäävät ihmisen nopeasti sivilisoituneesta arjesta omiaan kaikin keinoin suojelevaksi yhteisöksi. Paniikki, ryöstelyt ruoan ja lämmön turvaamiseksi ja muu rikollisuus ilmestyvät kunhan vain pintaa hetken raaputtaa. Kommunikaatio on sivilisaation avain, kuten eräs kirjan hahmoista toteaa.

Matherin kertomus Manhattanin ajautumisesta kaaokseen on ajankohtainen. Näin voi käydä, kun tietoverkkoihin itsensä kytkenyt yhteiskunta halvaantuu ja romahtaa. Trilleriään varten hän on jututtanut useita kyberalan asiantuntijoita. Lukiessa nyökyttelee, että noin varmaan tapahtuisi Suomessakin. Kovilla pakkasilla se olisi karmaisevaa.

Kyberproblematiikan hyytävää ja tappavaa herkkyyttä korostaa paitsi itse systeemin romahdus, myös (mies)henkilöhahmot, jotka pohtivat bittiverkostoituneisuuden kaikkialla läsnäoloa, yksilönvapauksia, yksilönvastuuta ja kansainvälistä politiikkaa. Ja totta kai neuvokas nörtti kehittelee omia kybervempaimia ja viestintävälineitä.

Mutta onko kybermyrskyn puhaltanut Kiina, Iran, Venäjä? Vai kuka tai ketkä? Vieraita lentäviä laitteita Yhdysvaltojen ilmatilassa? Itärannikko pommitettu kivikauteen? Miksi presidentti ei sano mitään? Miksi maailman mahtavin talous-, teknologia- ja asevoima on romahtanut? Se tiedetään varmana näköhavaintona, että Kiinan kansanarmeijan sotilaita on suuressa leirissä Washington D.C:n sydämessä.

Kirjassa on paljon Americanaa. Sankarit ovat neuvokkaita ja hyviksiä. Pääpariskunta on tavannut Harvardissa, vaimo on tietysti kaunis. Ehkä tällä on haettu alleviivattua vastakkaisuutta yllättävälle ajautumiselle aikaan ennen sähköä Manhattanilla.

Mike Mitchellin perhe päättää jäädä asuintaloonsa. Kaikki menee varmaan ohi, tunneissa, päivässä tai parissa. Joulua vielä vietetään kohtalaisessa tunnelmassa, mutta pelko ja massiivinen lumimyrsky kalvaa. Naapureiden kanssa alkaa ja käy liiankin harmoninen yhteistyö selvitymiseksi.

Mukana on myös Leningradin piirityksestä selviytynyt emigranttipariskunta. Vesi loppuu, polttoaine generaattoriin myös uhkaa haihtua lämpönä, koko paikka muuttuu lääväksi. Ruoanetsimisreissut ovat vaikeita. Lapsi kuumeilee pahoin. Lintuinfluenssastako?

Sairaalat pursuavat ihmisiä, poliisi ei pysyty pitämään kaikkia rikollisia kaltereiden takana. Resuisia pakolaisia änkeää kerroksiin. Ihmisiä kuolee, jotkut katoavat oudosti. Viikot kuluva. Alkaa epätoivonen ponnistelu Manhattanilta poispääsemiseksi.

Mutta joku asukkaista on vuotanut ulkopuoliselle rikollisjengille tietoja siitä, että talosta löytyy generaattoria ja muuta elintarpeellista. Pian joukkio lähestyy taloa.

Jännärin mukaansa tempaiseva teho on teknisen järjestelmän romahduksen ja seurausten kuvauksessa. Siinä veri ei roisku eikä ole seksiä, mutta ote pitää ja tarina etenee kuin bitti valokaapelissa.

Tätä kirjoittaessani erään operaattorin verkkoyhteydet olivat olleet ruvella tai kokonaan alhaalla - siis vain lyhyen aikaa. Sosiaalisessa mediassa oli äkäisiä ja hermostuneita kommentteja. Onko niin, että tosi paikan tullen nykyihmistä ei erottaisi barbariasta enää edes ne kuuluisat kolme lämmintä ateriaa.

Janne Hopsu

Kirjoittaja on ulkomaantoimittaja MTV Uutisissa

Lue myös:

    Uusimmat