KVKL: Kiinteistökauppa noussut lamasta

Kiinteistövälitysalan taantuma taittui viime kesänä, jonka jälkeen asuntokaupat lähtivät kasvuun, kertoo Kiinteistövälitysalan keskusliitto (KVKL) tiedotteessaan.

Liiton suhdannekatsauksen mukaan kuluttajien vahvistunut luottamus yhdessä suotuisten olosuhteiden kanssa on kiihdyttänyt Suomen asuntokauppaa ja nostanut kiinteistövälitysalan suhdannekuopasta syksyn aikana.

Kotimaisen kiinteistövälityksen liikevaihto kasvoi heinä-syyskuussa 15,6 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Alan yritysten liikevaihto supistui vielä huhti-kesäkuussa 13 ja tammi-maaliskuussa 22,8 prosenttia, joten kyseessä on huomattava suhdannekäänne. Liiton mukaan nousua selittää pitkälti liikevaihtoa kasvattaneiden yritysten määrän voimakas lisääntyminen.

- Suhdannekäänteestä huolimatta alan yritysten liikevaihdon kehitys tammi-syyskuussa jää miinusmerkkiseksi 7,7 prosentilla, minkä syynä on alavireinen markkinakehitys nimenomaan alkuvuoden aikana. Vilkas loppuvuosi 2009 tulee korjaamaan tilannetta ja loka-joulukuu tulee olemaan välitysalalle erittäin vahvaa kasvun aikaa, arvioi liiton toimitusjohtaja Jukka Malila.

Kiinteistövälitysalan keskusliiton mukaan vanhoja osakeasuntoja myytiin kuluvana vuonna hieman edellisvuotta enemmän. Vastaavasti vanhoja omakotitaloja, uusia omistusasuntoja ja omakotitalotontteja on myyty selvästi viime vuotta heikommin.

- Suhtaudumme varovaisen optimistisesti asuntokaupan toimivuuteen ja alamme näkymiin myös ensi vuonna, vaikka markkinakehitystä hidastaakin asuntotarjonnan niukkuus sekä maamme työllisyysnäkymien synkistyminen ensi vuoden aikana. Asuntokaupassa ja välitysalalla voidaan olla tyytyväisiä, mikäli vuoden 2010 aikana ylletään lukumääräisesti tämän vuoden kokonaismääriin, Malila arvioi.

(MTV3)

Katso Pekko Ylösen juttu (Seitsemän uutiset 30.12.2009)

Lue myös:

    Uusimmat