Kuwaitin naiset ääniuurnilla

Kuwaitissa tehtiin tänään historiaa, kun naiset saivat ensimmäistä kertaa äänestää ja olla ehdolla vaaleissa. Parlamenttiin pyrkijöistä vain pieni vähemmistö on naisia, ja heistäkin osa on saanut tappouhkauksia.

Kuwaitilaiset naiset saivat tänään ensimmäistä kertaa äänestää ja asettua ehdoille parlamenttivaaleissa. Äänioikeus oli vaatinut pitkän ja tulisen kampanjan. Naisille myönnettiin täydet poliittiset oikeudet viime vuoden toukokuussa.

Historiallisesta käännekohdasta huolimatta asiantuntijat eivät ennakoi läpimenoa naisille. Naisehdokkaiden menestystä nakertaa poliittinen kokemattomuus, vahvat miesehdokkaat ja vanhoillisesti ajattelevat äänestäjät. Sitä paitsi parlamentin 50 paikasta taistelee 249 ehdokasta, joista vain 28 on naisia.

Joidenkin naisehdokkaiden kampanjointia varjostivat uhkailut. Eräs heistä kertoi jättäytyneensä syrjään, kun alkoi saada tappouhkauksia.

Vaalikampanjat keskittyivät vaaliuudistukseen ja korruption kuriin saamiseen. Ehdokkaat kampanjoivat viimeiseen saakka jakaen äänestäjille päivänvarjoja ja omilla kuvillaan koristettuja vesipulloja.

Äänestyspäivän kuumuudesta huolimatta ihmiset äänestivät vilkkaasti. Joillakin äänestyspaikoilla jopa 40 prosenttia oli käynyt uurnilla ensimmäisen neljän tunnin aikana. Lähi-idän öljyvaltiossa on 340 000 äänioikeutettua.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat