KUVAT: Tamin musiikkihenkinen tyyli ihastuttaa – teetetty Intiassa

MTV Sportin asiantuntija Juhani ”Tami” Tamminen esitteli MM-turnauksen tiistaisen Don Tami -tyylinsä.

Tamin tyylin takaa löytyy stylisti Jemina Hanhijärvi. Hanhijärvi paljastaakin, että kaikki Don Tamin Minskin MM-turnauksen asut on varta vastan Tammiselle teetetty. Tiistaina Don Tami viihtyi lilassa takissa ja paidassa, jota koristivat värikkäät c-kasetit.

– Tämän illan asu on teetetty Intiassa. Kaikki Tamin asut on hankittu muualta kuin Suomesta. Kasettipaidan kankaan hankin Intiasta ja teetin itse, Hanhijärvi kertoo.

Don Tamin paita on kuvioitu c-kaseteilla.

Hanhijärvi lupaa, että läpi MM-turnauksen tullaan Tamin yllä näkemään yhä sokeeraavampia asuja. Edellisten turnauksien kirjavien tyylien jälkeen Don Tami -fanit janoavat lisää.

– Totta kai tässä vaiheessa tarvitsee olla jo enemmän ideaa ja erikoisempaa juttua.

Kasettikuvioisen paidan päällä nähdään huivi, jota koristaa nuottiviivasto.

Hanhijärvi kertoo, että Tamin asujen perään on kyselty ahkerasti ja muun muassa sosiaalisen median kautta satelee niin kehuja kuin kritiikkiä.

– Nyt tuli jo viestiä, että mistä kasettipaitoja saa. Valitettavasti niitä ei vaan saa mistään, kun  asut ovat Tamille teetettyjä. 

Viikonloppuna Tami nähtiin varsinaisessa Aurinkokuningas-tyylissä. Musta-keltaraitaiseen puvuntakkiin oli yhdistetty kukkakuvioinen huivi ja takin alta pilkahti auringonkukilla kuvioitu paita.

– Kun näin kukkakankaan halusin heti laittaa sen Tamille, se oli selkeästi Tamin juttu.

Suomen jääkiekkomaajoukkue kohtaa Minskin MM-kisojen kolmannessa alkulohko-ottelussaan Saksan tiistaina. MTV Sport seuraa ottelua hetki hetkeltä, seurantaan pääset tästä.

Lue myös:

    Uusimmat