KUVAT: Kuin kummitus! Povekas Victoria Beckham hämmensi gaalassa

Victoria Beckham oli stailannut itsensä zombiemaiseen tyyliin torstai-illan kemuja varten.

Muotisuunnittelijana työskentelevä Victoria Beckham juhli miehensä Davidin kanssa Alexander McQueenin gaalaillallisella torstaina Lontoossa.

Entinen Spice Girls -tähti käänsi katseita Savage Beauty -gaalaa varten luodulla dramaattisella tyylillään. Hän poseerasi oman mallistonsa mustassa luomuksessa tuttuun ilmeettömään tapaansa.

Victorian voimakas maskeeraus loi hämmentävän vaikutelman yhdessä kirkkaiden salamavalojen kanssa.

Tähti näytti dramaattisessa tyylissään kalpealta ja entistäkin hoikemmalta.

Rouva Beckham korosti silmiään tummalla meikillä ja poskipäitään vahvoilla varjostuksilla. Lopputulos oli jopa hieman kummitusmainen.

Siniseen pukuun pukeutuneen Davidin juhlatyyli oli hillitympi kuin vaimollaan. 

Huomio kääntyi myös Victorian rintamukseen, jota korosti tiukka ja avoin yläosa. Ex-Spaissarin rinnat nousivat oletetusti illan puheenaiheeksi. Hän on myöntänyt poistattaneensa silikonirintansa jo useampi vuosi sitten.

– Minulla ei ole niitä enää. Voi olla, että teetätin ne, Beckham totesi Voguen haastattelussa.

Keväällä 2014 Victorian rinnat olivat sivuosassa edustustehtävissä, toisin kuin torstain gaalaillallisella.

Lue myös:

    Uusimmat