Kuvat: Keppihevoset valtasivat Helsingin keskustan – ohikulkijat katselivat uteliaina

Keppihevoset valtasivat kadut perjantaina Helsingissä. Keppihevosten kadunvaltaus alkoi kello 16.30 Helsingin Narinkkatorilta, josta letka lähti kohti Senaatintorin portaita. Kulkue päätyi Tähtitorninvuoren puistoon.

Tapahtuman järjestäneen Alisa Aarnionmäen mukaan ohikulkijat katsoivat kulkuetta uteliaina. Ihmiset eivät olleet kuitenkaan niin ihmeissään kuin viime vuonna, jolloin kulkue järjestettiin ensimmäistä kertaa.

Viime vuonna valtaukseen osallistui noin 200 ihmistä hevosineen. Aarnionmäki arvelee, että tänä vuonna osallistujia oli enemmän.

Aarnionmäki ei ole varma, mistä alun perin lähti idea valtauksen järjestämiseen ensimmäistä kertaa. Hän uskoo kuitenkin, että tapahtumalla haluttiin lisätä keppihevosharrastuksen näkyvyyttä.

Lue myös:

    Uusimmat