KUVAT: Jäähallilla ja teatterilla varustettu Karibian-risteilijä vieraili Helsingissä

Ulkomaanristeilyjen suosio on kasvussa Suomessa. Tilastokeskuksen tietojen mukaan erityisesti päiväristeilyjen määrä kasvoi tänä keväänä, viime syksynä ja viime kesänä edellisvuoden vastaaviin ajankohtiin nähden.

Suomalaisten suosimien Viron- ja Ruotsin- risteilyjen lisäksi tarjolla on pidempiä risteilyjä Karibialle ja Välimerelle suurilla aluksilla. Yksi tällaisia pitkiä risteilyjä tekevä alus, Royal Caribbean International -yhtiön Adventure of the Seas, vieraili Helsingissä tänään.

Toiseksi suurin alus Helsingissä

Vuonna 2001 Turun telakalla rakennettu Adventure of the Seas oli risteilyllä Suomessa toista kertaa. Tämänkertainen 12 päivää kestävä Pohjoismaiden-risteily suuntautui Englannin Southamptonista Pietariin, josta laiva saapui tänään Helsinkiin. Helsingistä matka jatkuu Brüggen kautta takaisin lähtösatamaan. Matkustajista valtaosa on brittejä.

Adventure of the Seasin mitat

Valmistunut vuonna 2001 STX:n Turun telakalta

Pituus 311 metriä

Korkeus 72 metriä, 15 kantta

3 114 matkustajapaikkaa

Henkilökuntaa 1 200

Bruttovetoisuus eli laivan tilavuus 138 000 (keskimääräisellä Ruotsin-laivalla 40 000)

Myöhemmin Adventures of the Seas kääntää kokkansa Välimerelle ja Karibialle.

Adventure of the Seas on tiettävästi toiseksi suurin risteilyalus, joka käy tänä kesänä Suomessa. Hieman suurempi oli Princess Cruisesin Royal Princess -laiva, joka vieraili Helsingissä toukokuun lopussa. Royal Caribbeanin laivoista niin ikään Suomessa valmistettu Allure of the Seas on vielä sisarlaivaansa tuplasti isompi.

Esimerkiksi Tukholmaan liikennöivä Viking Linen M/S Gabriella on neljä kertaa Adventure of the Seasia pienempi.

Helppo ohjata

Toinen laivan kapteeneista, suomalainen Toni Calne, kertoo, että alusta on sen suuresta koosta huolimatta helppo käsitellä nykyaikaisten ruoripotkurien ansiosta.

– Meillä ei ole vanhan ajan peräsintä ollenkaan. Nämä Azipodit ovat kuin torpedot veden alla, ja ne kääntyvät 360 astetta. Me pystytään laivaa ajamaan sivuttainkin aika helposti satamissa ja muualla.

Calnen mukaan laivaa on helpointa ohjata Karibianmerellä, jossa liikennettä on Eurooppaa vähemmän. Adventure of the Seas mahtuu jopa 70 metriä kapeasta salmesta.

Häämatkalaisille ja perheille

Alukselle Suomesta matkoja myyvän Tjäreborgin markkinointi- ja myyntijohtaja Aarne Töllinen arvioi, että risteilylle Karibialla kertyy lentoineen hintaa 1400 euroa ja Välimerellä 1000 euroa. Kohderyhmää ovat Töllisen mukaan erityisesti häämatkalaiset ja lapsiperheet.

Royal Caribbeanin risteilyt ovat hyvin kansainvälisiä.

– Keskimääräisellä risteilyllä asiakkaita on 60 maasta, kertoo yhtiön Suomen ja Baltian myyntijohtaja Petri Sirén.

Helsinkiläinen Peter Holmberg oli viime vuonna Adventure of the Seasillä Karibialla kahden viikon risteilyllä. Hän kuvailee risteilyä upeaksi kokemukseksi.

– Kävimme joka paikassa maissa. Teimme retkiä mielenkiintoisiin paikkoihin ja uintiretkiä uimarannoille.

Laivalla jopa ruumishuone

Adventure of the Seasin varustukseen kuuluu mitä vain kuvitella saattaa kasinosta ja kylpylästä sairaanhoitokeskukseen ja jopa ruumishuoneeseen – vakavien tapausten varalle.

Aluksen omassa jäähallissa voi katsella taitoluistelushow'ta ja teatterissa musikaaleja. Laivan aktiviteetteihin kuuluu muun muassa tanssiesityksiä, taidehuutokauppa ja viininmaistelua. Tulossa on laskuvarjosimulaattori ja näköalakapseli, joka nostetaan nosturilla meren ylle.

Pääravintola on kolmikerroksinen, ja ruokailijoita palvelee kuusi tarjoilijaa, joukossa esimerkiksi viiniasiantuntija. Risteilyllä on sikäli täysihoito, että aterioita voi syödä niin monta kertaa päivässä kuin haluaa ja tilata vaikka huoneeseen.

Lue myös:

    Uusimmat