KUVAT: Cannonball-jäsenillä valtava määrä aseita

Cannonball MC:n jäsenen hallusta löytyi muun muassa avaimenperää muistuttava ase.

Tänään Helsingin käräjäoikeudessa alkoi laaja oikeuskäsittely, jossa yli kahtakymmentä nykyistä tai entistä Cannonball MC:n jäsentä syytetään muun järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumisesta. Lisäksi jäseniä syytetään törkeästä veropetoksesta ja törkeästä alkoholirikoksesta. Tämä liittyy siihen, että jäsenten epäillään myyneen Virosta Suomeen tuomaansa alkoholia kerhotiloissaan Helsingin Alppilassa. Syyttäjä vaatii jengiläisille eri pituisia ehdottomia vankeusrangaistuksia. 

Lisäksi jutussa luettiin syytteitä kymmenelle Cannonballin jäsenelle yhteensä 14:sta törkeästä ampuma-aserikoksesta, ampuma-aserikoksesta sekä räjähderikoksesta. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuosina 2012-2013.

Kerhon kunniajäsenen hallusta löytyi muun muassa rynnäkkökivääri, kivääri, rynnäkköhaulikko ja kaksi muuta haulikkoa, kolme pienoiskivääriä, kaksi pistoolia, revolveri, avaimenperäase, sirpalekäsikranaatti, räjähtävää tulilankaa sekä noin 3 000 kappaletta erilaisia patruunoita. Näistä rikoksista jäsen sai syytteet törkeästä ampuma-aserikoksesta sekä räjähderikoksesta.

Cannonballin kokelasjäseneltä löytyi kotietsinnässä asunnosta ja autosta muun muassa neljä haulikkoa, kaksi kivääriä, neljä pistoolia sekä 2 000 patruunaa. Lisäksi miehen hallussa oli aseiden ja aseiden osien valmistamiseen soveltuva sorvi. Hän oli myös valmistanut, valmistuttanut ja korjannut aseita ja niiden osia.

Ampuma-aserikoksia, törkeitä ampuma-aserikoksia ja räjähderikoksia on kaikkiaan 14 kappaletta ja niistä syytetään kymmenkuntaa Cannonball MC:n jäsentä. Yksi kerhon jäsen sai syytteen myös kätkemisrikoksesta. Hän oli ottanut haltuunsa Sako-merkkisen rynnäkkökiväärin, joka oli varastettu vuonna 1994 Hyrylän varuskunnasta. 

Lue myös:

    Uusimmat