Kuva Kuutostien liekehtivästä kuolonkolarista – silminnäkijä kertoo sivullisten rohkeasta pelastusyrityksestä

Parikkalassa Kuutostiellä aamupäivällä sattuneessa nokkakolarissa kuoli nuori mies. Paikalle hetki onnettomuuden jälkeen sattunut silminnäkijä kertoo dramaattisista hetkistä MTV Uutisten haastattelussa.

Kello lähenteli 11 lauantaiaamupäivänä, kun raju onnettomuus tapahtui. Vain muutama minuutti onnettomuuden jälkeen paikalle sattunut autoilija kuvailee näkyä lohduttomaksi.

– Auto oli ilmiliekeissä ja siihen tuli muutama mies sammuttamaan vaahtosammuttimilla autoa. Vähän ajan päästä paikalle saapuivat ensimmäiset pelastuslaitoksen yksiköt, silminnäkijä kertoo MTV:lle.

Sivulliset saivat silminnäkijän mukaan suurimmat liekit taltutettua. Autossa olleen nuoren mieskuljettajan pelastamiseksi ei ollut kuitenkaan mitään tehtävissä, sillä poliisin mukaan nuori mieskuljettaja kuoli välittömästi.

Rekan kuljettaja selvisi rytinästä lievillä vammoilla.

Autoilla väliä 100 metriä

Törmäys sattui Joensuun ja Lappeenrannan välisellä Valtatie kuudella Parikkalan kohdalla. Silminnäkijän mukaan onnettomuus sattui suoralla tienpätkällä.

– Tie oli mielestäni kuiva, ei ollut jäinen ja hyvin suora siinä kohdalla.

Ajoneuvot jatkoivat matkaansa törmäyksen jälkeen. Silminnäkijä arvioi niiden välimatkan olleen noin 100 metriä.

"En mennyt katsomaan"

Paikalle sattunut silminnäkijä kertoo, ettei hän nähnyt ketään liekehtivän auton sisällä.

– En mennyt katsomaan, silminnäkijä toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat