Kuva: Kissi Vähä-Hiilari järkyttyi – käsissä niljakas jötkäle

Syksyllä MTV3-kanavalla nähtävässä Antti Holma Show'ssa pääsevät ääneen myös miehen supersuositut sketsihahmot.

Näyttelijä Antti Holman oma show starttaa MTV3-kanavalla syksyllä 2015.

Ohjelman kuvauksissa taltioidussa valokuvassa miehen luoma sketsihahmo Kissi Vähä-Hiilari on saanut käsiinsä ison ja niljakkaan käärmeen.

Ilmeestä päätellen kohtaaminen kuningaspythonin kanssa on ollut Kissille järkyttävä. Tarkemmat syyt jännittävään tilanteeseen selviävät vasta Antti Holma Show'n yhteydessä.

Vakiovieraina Antti Holma Show'ssa nähdään Kari Ketonen, Kiti Kokkonen, Anna Dahlman ja Reino Nordin. Vakiovieraat vuorottelevat jaksoissa kahden hengen tiimeinä varsinaisen vieraan lisäksi.

– Kissi Vähä-Hiilarikin nähdään piipahtamassa, ja ehkä myös luomani sketsiserkukset Sande ja Suvi-Tuuli. Tahdon tuoda ohjelmaan muitakin hahmojani, mies lupaili MTV.fin haastattelussa keväällä.

– Olen haaveillut omasta ohjelmasta jo lapsuudessani. Olen aina ihaillut brittiläisiä puheohjelmia, joissa keskustelu on rentoa, mutta silti tiukkaa ja terävää. Toivon pystyväni apinoimaan sitä, mies sanoi.

Antti Holma Show syksyllä 2015  MTV3-kanavalla.

Lue myös:

    Uusimmat