Kuva-analyysi tukena Lindhin murhatutkimuksissa

Ulkoministeri Anna Lindhin murhatutkinnassa etsitään todisteita myös digitaalisen kuva-analyysin avulla. Viikko Lindhin murhan jälkeen poliisi otti yhteyttä useisiin alan ammattilaisiin maan korkeakouluissa.

Digitaalisesta kuva-analyysistä haetaan tukea muille todisteille. Esimerkiksi liikeratoja tutkimalla voidaan vahvistaa onko vankilassa istuva murhaepäilty NK-tavaratalon valvontakameroiden mies.

Murhaajan kuva on tullut monelle tutuksi. Asiantuntija näkee suttuisessa valvontakameran kuvassa kuitenkin huomattavasti muita enemmän.

- Tämän tyyppisestä kuvasta voidaan mitata miehen pituus, käsien ja jalkojen pituus sekä niiden väliset suhteet, jotka voivat olla ihmisellä yksilölliset. Tämä kuitenkin edellyttää, että kohdetta voidaan verrata kuvassa esiintyvään toiseen kohteeseen, jonka pituus on tiedossa, professori Tomas Gustavsson Teknillisestä korkeakoulusta kertoo.

Tavaratalossa oli useampi valvontakamera, mikä mahdollistaa kolmeulotteisen kuvan NK-miehestä.

- Mikäli kaksi kameraa kuvaa samaa kohdetta tietyistä kuvakulmista, voidaan sen perusteella arvioida kolmiulotteinen mitta, ympärysmitta ja muuta, mitä ei valokuvasta voida selvittää, Gustavsson kertoo.

Merkitsemällä eri kohtia miehen kehossa ja kävelyttämällä tätä tietokoneen näytöllä saadaan myös selville tämän tapa liikkua.

- Parhaassa tapauksessa voidaan saada selville jotain yksilöllistä. Esimerkiksi liikerata, joka on tarkasteltavalla henkilöllä ainutlaatuinen, Gustavsson kertoo.

Kuvaa voidaan myös pestä. Silloin kasvokuva kirkastuu tai teksti saadaan luettavaksi.

Lehtitietojen mukaan poliisi on kuva-analyysin avulla pystynyt vertaamaan myös murhaepäillyn ja NK-miehen suuta ympäröiviä uurteita. Nämä uurteet ovat ihmisillä yksilölliset ja verrattavissa sormenjälkiin.

Muutenkin vahvat todisteet 24-vuotiasta vastaan voimistuvat näin edelleen. Murhaepäillyn ja NK-miehen uurteiden sanotaan nimittäin täsmäävän.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 05.11.2003).

Lue myös:

    Uusimmat