Kuuttasataa epäillään rikoksesta Wincapitassa

Poliisin mukaan noin 600 ihmistä epäillää rikoksesta Wincapita-vyyhdissä. Keskusrikospoliisin rikostarkastaja Maria Vuorivirta-Heikkisen mukaan määrä voi kasvaa.

Poliisille asianomistajia on tähän mennessä ilmaantunut 2200 ja he ovat esittäneet yhteensä yli 37 miljoonan korvausvaatimukset. Poliisi ei osaa sanoa kuinka paljon rahaa Wincapitaan sijoitettiin, mutta sen tilille tuli rahaa yli 100 miljoonaa.

Poliisi ja jutun syyttäjä kertoivat tilanteesta tänään tiedotustilaisuudessa, joka oli järjestetty ns. pääjutun syytteiden nostamisen takia. Päätekijäksi epäilty Hannu Kailajärvi ja hänen lähipiirissä ollut nainen saavat syytteen törkeästä petoksesta ja rahankeräysrikoksesta.

Joka viides jäi voitolle

Kaikkiaan Wincapitaan sijoitti rahaa noin 10000-12000 ihmistä. - Emme osaa sanoa tarkkaa määrää, Vuorivirta-Heikkinen totesi.

Hänen mukaansa noin 20 prosenttia sijoittajista jäi voitolle. Viisisataa eniten rahaa järjestelmästä saanutta jakoi rahoista 75 prosenttia eli yli 60 miljoonaa.

Keskimäärin ihmiset olivat sijoittaneet Wincapitaan 3000-50000 euroa. Yli 200000 euroa sijoittaineita oli yhdeksän ja suurimman tappion kärsi yli kaksi miljoonaa euroa sijoittanut suomalainen.

Valtiosyyttäjä Ari-Pekka Koiviston mukaan tällä hetkellä tuomioistuimissa on vireillä kaksi juttua ja kaksikymmentä on syyteharkinnassa. Keväällä niitä on tulossa kolmekymmentä lisää, joten yhteensä Wincapitaa puidaan eri puolilla maata kaikkiaan noin 50 oikeusjutussa.

Kyse on Suomen historian laajimmasta rikosjutusta.

(MTV3)

Katso Jarkko Sipilän juttu

Lue myös:

    Uusimmat