Mainos

Kuutostie pamahti vuoden suurimmaksi tiehankkeeksi

Parannustyöt Lappenrannan ja Imatran välillä alkoivat tänään yhtä aikaa useissa kohtaa. Ensimmäinen vaihe valmistuu vuonna 2010.

Kuutostien parannus Lappeenrannan ja Imatran välillä on tämän vuoden suurin tietyö.

Nelikaistatien alkupaukku pamahti tänään ilmoille Lavolan eritasoliittymässä noin viiden kilometrin päässä Lappeenrannasta Kouvolan suuntaan. Hankkeella on rahoitusta 177 miljoonaa euroa.

Työt alkavat yhtä aikaa useissa kohtaa tietä. Parhaillaan töitä tehdään Kärjen kylän ja Muukon eritasoliittymän välillä. Kaikkiaan paranneltavia kilometrejä on lähes 50.

Tietä on kohennettu aiemmin rakentamalla muun muassa kolmen kilometrin moottoritiepätkä Lappeenrannasta Joutsenoon.

Valtatie 6:n parannus alkoi jo lokakuussa Saimaan kanavan sillan valmistelulla. Ensimmäinen vaihe valmistuu vuonna 2010.

Seuraavaksi kuutostien kunnostamista suunnitellaan Lappeenrannan ja Kouvolan välillä.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.