Kuusivuotiaan sieppaus jatkuu USA:ssa – poika edelleen bunkkerissa

Yhdysvaltain Alabamassa poliisit piirittävät yhä kuusivuotiaan pojan siepannutta miestä.

Mies kaappasi pojan eilen koulubussista ammuttuaan ensin bussin kuljettajan. CNN:n tietojen mukaan mies olisi yrittänyt siepata kaksi lasta, mutta onnistui pakottamaan mukaansa vain yhden pojan.

Mies pitää poikaa hyvin varustellussa maanalaisessa bunkkerissa. Paikallisen median mukaan poliisi olisi saanut toimitettua lapselle hänen päivittäin tarvitsemansa lääkkeet.

Mediatietojen mukaan 65-vuotias mies on kärsinyt mielenterveysongelmista aiemminkin. Hän on uhkaillut aiemmin naapureitaan ja muun muassa vahtinut tonttiaan haulikon kanssa.

Miehen oli määrä saapua eilen oikeuteen vastaamaan syytöksiin naapureiden uhkailusta.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat