Kuusi kuoli onnettomuudessa - syyttäjä vaatii rangaistusta kuolemantuottamuksista

Kuuden nuoren kuolemaan johtaneen Joensuun Enon rekkaturman oikeuskäsittely on jatkunut tänään Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa Joensuussa valmisteluistunnolla.

Syyttäjä vaatii rekankuljettajalle rangaistuksia liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä kuudesta kuolemantuottamuksesta. Syyttäjä velvoittaa kuljettajaa maksamaan valtiolle myös yli 5 000 euron kulut.

Syyttäjän näkemyksen mukaan rekankuljettaja vaaransi liikenneturvallisuutta, koska hän lähestyi Ahvenisentien ja Lätäkköläntien risteystä 84 kilometrin tuntinopeudella 60 kilometrin nopeusrajoitusalueella.

Rekan kuljettaja törmäsi risteyksessä lopulta väistämisvelvollisuudessa olleeseen henkilöautoon tuhoisin seurauksin. Autot vahingoittuivat ja henkilöauton kyydissä olleet kuusi nuorta kuolivat. Syyttäjään mukaan kuljettajan huolimattomuus oli osasyynä onnettomuuteen ja nuorten kuolemaan.

Syyttäjän mukaan törmäys olisi voinut jäädä tapahtumatta, jos kuljettaja olisi käyttänyt laillista nopeutta. Kuljettaja on vaatinut syytteiden hylkäämistä. Hän on myös kiistänyt asianomistajien vaatimukset.

Toissa vuoden elokuussa sattuneen rekan ja henkilöauton törmäyksen käsittely keskeytyi noin vuosi sitten, koska rekan ajopiirturin näyttämästä nopeudesta oli epäselvyyttä.

Lisätutkintaa asiassa ovat tehneet Teknologian tutkimuskeskus VTT ja keskusrikospoliisi. Jutun varsinainen puinti alkaa toukokuun 22. päivänä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat