Kuusankoskelaisille korvauksia huonosta vedestä

Ihmiset voivat esimerkiksi hakea korvauksia ostamastaan pullotetusta vedestä ja veden keitosta aiheutuneista kustannuksista.

Kuusankosken vesilaitoksen asiakkaat saanevat korvauksen veden huonosta laadusta aiheutuneisiin kustannuksiin. Ennen tämän kuun puoliväliä havaittuja kohonneita mikrobimääriä on saatu vähennettyä, mutta talousveden keittosuositus on toistaiseksi voimassa.

Vesilaitoksen johtaja Ilkka Kuskelin sanoi, että jakelun piirissä olevien talouksien vesilaskuissa korvaus myönnetään ilman hakemusta. Kaupungin runsaasta 200 000 asukkaasta valtaosa on vesilaitoksen asiakkaana. Jakelun piirissä on noin 5400 kiinteistöä.

- Selvää on, että käyttäjille kuuluu korvauksia, koska vesilaitos ei ole pystynyt toimittamaan talouksille käyttökelpoista talousvettä. Korvaustasosta päättävät poliitikot, Kuskelin sanoi STT:lle.

Automaattisesti vesilaskussa aikanaan näkyvän hyvityksen ohella ihmiset voivat hakea korvauksia ostamistaan pullotetusta vedestä, jopa veden keitosta aiheutuneista kustannuksista.

- Jos joku näkee vaivan veden keittämisestä aiheutuneiden kulujen laskemiseksi, niin kyllä me lupaamme maksaa kohtuulliset kustannukset, Kuskelin kertoi. Pullotetun veden osalta hän arvioi kohtuulliseksi korvaukseksi kaksi pulloa juomavettä henkilöä kohden vuorokaudessa.

- Joko kuittia tai hakemusta vastaan. Eikä korvaus koske maustevesiä vaan ihan tavallista pullotettua vettä.

Vesilaitos jatkaa edelleen verkoston huuhtelua ja desinfiointia. Veden kohonneita mikrobimäärät on saatu vähennyttä kymmenistä yhteen.

Kuusankoskelaisten vesi tulee Päijänteeltä, josta vetensä saavat myös helsinkiläiset. Kuusankosken vesilaitoksen vedenottopiste sijaitsee Kymijoessa vajaan kymmenen kilometrin päässä Kouvolasta UPM:n Voikkaan suljetun tehtaan pohjoispuolella.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat