Kuusamossa kolarisuma viikonloppuna

Kuusamossa on koettu poikkeuksellinen kolarisuma suppealla alueella viikonloppuna. Kolareissa on ollut osallisena yli 20 ihmistä. Suuri osa heistä joutui paikkauttamaan lievät vammansa sairaalassa. Vain yksi loukkaantui vakavammin.

Onnettomuudet ovat tapahtuneet Viitostiellä Rukan matkailukeskuksen lähistöllä. Pelastuslaitoksen mukaan on melko harvinaista, että yhden viikonlopun aikana sattuu neljä kolaria niin lähellä toisiaan.

Kolaripaikoilta vietiin pois yhteensä kahdeksan henkilö- ja pakettiautoa, jotka kaikki olivat vaurioituneet varsin pahoin. Kaksi autoista oli venäläisiä.

Viimeisin onnettomuuksista oli kahden henkilöauton nokkakolari, josta kaikki seitsemän autojen kyydeissä ollutta henkilöä selvisi lievin vammoin.

Sää Kuusamossa oli viikonloppuna normaalin talvinen.

(MTV3–STT)

Lue myös:

    Uusimmat