Kuusamon yhteismetsästä neuvottelutulos

Kuusamon yhteismetsän maanvaihdoista on saavutettu neuvottelutulos. Nyt hyväksytty ehdotus perustuu neuvottelujen lisäksi Kuusamotyöryhmä I pohjaehdotukseen ja valtioneuvoston viime kesäkuussa tekemään periaatepäätökseen vanhojen metsien suojelusta. Ehdotus sisältää vaihtomaita myös Hyrynsalmelta kokonaispinta-alaltaan noin 5900 hehtaaria. Ehdotus viedään Kuusamon yhteismetsän osakaskunnan hyväksyttäväksi.

Jos osakaskunta hyväksyy sen, se viedään edelleen valtioneuvoston talouspoliittisen ministerivaliokunnan käsiteltäväksi. Sopu syntyi maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilän (sit.) ja yhteismetsän hoitokunnan kaksipäiväisten neuvottelujen tuloksena torstain vastaisena yönä.

Vaihto-ohjelma on määrä toteuttaa kahdessa vaiheessa. Ensimmäisen vaiheen yhteydessä maksetaan yhteismetsälle ennakkomaksuna lopullisesta ratkaisusta 25 miljoonaa markkaa. Lisäksi maksetaan korvauksena ennen tämän vuoden kesäkuun loppua aiheutuneista hakkuiden seisokeista ja muista kuluista 5 miljoonaa markkaa. Toisessa vaiheessa arvonmääritysten ja hakkuumahdollisuuslaskelmien valmistuttua ratkaistaan maanvaihdon lopulliset korvaukset.

Ehdotuksen lopullinen hyväksyntä edellyttää eduskuntakäsittelyä. Tämä on mahdollista vasta ohjelmaan liittyvien inventointitöiden valmistuttua, todennäköisesti syksyllä 1998.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat