”Tapaamisten syynä oli seksi” – Kuuntele Aarnio-jutun ”Saaran” oikeussalinauhoitteita

Aiemmin prostituoituna työskennellyttä ”Saaraa” kuultiin tiistaina Helsingin käräjäoikeudessa vajaa tunti. Tästä jutusta voi kuunnella muutaman näytteen oikeussalista.

Nainen kertoi tunteneensa Aarnion vuodesta 1997 ja aloittaneensa prostituoidun tehtävät 2004.

Saaran kertomus on osa syyttäjien mosaiikkinäyttöä. Saaran kuulemisen tarkoituksena oli osoittaa Aarnion outo rahankäyttö.

Saaran mukaan tapaamisten syy oli seksi. Aarnio on itse kiistänyt seksisuhteen Saaraan.

Kuuleminen alkoi syyttäjä Mikko Männikön kysymyksillä. Hän halusi tietää ”Saaran” ja Aarnion tapaamisista.

Syyttäjä Männikkö kysyi myös 2002 kuolleesta liikemiehestä,  johon Saaralla oli läheinen suhde.

– Se oli niin läheinen, että hän kertoi kaiken, miten meni esimerkiksi vaimon kanssa. Hän otti minut liikeneuvotteluihin mukaan. Tiesin liiketoimista hyvin paljon.

– Hän ei missään nimessä tuntenut Aarniota, Saara sanoi korostaen olevansa asiasta varma.

Aarnio on aiemmin kertonut toimineensa rikkaan liikemiehen turvamiehenä ja saaneensa kuolemansairaalta mieheltä vuonna 2002 lahjoituksena 447 000 euroa.

Puolustus ääneen

Aarnion asianajaja Riitta Leppiniemi sai kysymysvuoron ja hän halusi tietää tarkemmin rahanvaihdosta.

Saaran haastattelu julkaisiin viikonlopun Iltalehdessä.

Haastattelussa Saara kertoi asuneensa turva-asunnossa ja joutuneensa murhayritysten kohteeksi. Asianajaja Leppiniemi halusi tietää tästä lisää.

Häntä kuullaan lisää maaliskuussa, kun salissa puidaan tarkemmin prostituutiota. 

Muita nauhoitteita Aarnio-jutusta

Lue myös:

    Uusimmat