Kuunpimennys kääntää katseet taivaalle

Vuosituhannen ensimmäinen kuunpimennys nähdään aamulla myös Suomessa, elleivät pilvet peitä näkyvyyttä.

Suomessa Kuu on täysvarjossa aamulla kello 6.04. Syvimmillään pimennys on kello 6.44. Kuu on pimennyksen aikaan matalalla länsitaivaalla Kravun tähdistössä. Maan eteläosissa aamu sarastaa seitsemän maissa, mutta pohjoisessa pimennystä voi katsoa tummalta taivaalta noin kahdeksaan asti.
Kuunpimennys syntyy, kun Kuu kulkee Maan varjon läpi. Pimennys alkaa Kuun peittyessä Maan puolivarjon taa. Puolivarjovaihe on vaikea huomata, sillä Kuu ei tummu sen aikana juuri ollenkaan. -Kuunpimennyksen aikana Kuu näyttää punaiselta. Auringon valoa siroaa Maan ilmakehän kautta Kuuhun, ja sironnut valo värjää sen punaisen eri sävyihin, kuvailee dosentti Heikki Oja Helsingin yliopiston tähtitieteen laitoksesta.

Edellisen kerran täydellinen kuunpimennys nähtiin osissa Suomea kaksi vuotta sitten syyskuussa. Pilvet peittivät tuolloin kuun hyvin monella paikkakunnalla. Kuunpimennys kestää niin kauan, että tapahtuman näkemistä kannattaa odottaa, vaikka pilvet aluksi peittäisivätkin sen, Oja yllyttää katsomaan "jännää taivaan tapahtumaa".

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat