Kuukauden sääennuste – ”Kannattaa varautua pahimpaan”

Seuraavan kuukauden sääennuste ei lupaa hyvää lomailijoille. Sää pysyy jatkossakin tavanomaista kylmempänä.

– Kesä oli todennäköisesti siinä. Seuraavat kaksi viikkoa on keskimäärin viisi astetta ja elokuun alussakin pari astetta tavanomaista kylmempää, MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela kertoo.

Seuraavien kahden viikon aikana hytistään erityisesti Koillis-Suomessa, jossa on suurin poikkeama tilastoihin nähden.

– Pohjoisvirtaukset jatkuvat ja Jäämereltä saapuu koilliseen kylmää ilmaa, Jokela sanoo.

Helteitä tuskin näköpiirissä

Sateiltakaan ei säästytä. Ensi viikolla sateet piiskaavat erityisesti Etelä-Suomea.

– Koko kuukauden ennusteessa sademäärät jäävät kuitenkin tavanomaisiksi. Jokela sanoo.

Mikäli tällä hetkellä kaipaa lämpimään, kannattaa suunnata Etelä- ja Keski-Eurooppaan.

– Siellä on nyt jopa viisi astetta tavanomaista lämpimämpää.

Suomessa helteitä ei Jokelan mukaan välttämättä enää nähdä.

– Helteet ovat elokuun lopussakin mahdollisia, mutta yleensä jos kesä on ollut vähähelteinen, harvemmin niitä elokuussakaan esiintyy. Todennäköisempää on, että sama säätyyppi jatkuu koko loppukesän. Kannattaa varautua pahimpaan, niin ei joudu pettymään, Jokela heittää.

 

Lue myös:

    Uusimmat