Kuubassa pommiräjähdys

Kuuban pääkaupungissa Havannassa räjähti tänään pieni pommi. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut räjähdyksessä.

Räjähde oli asetettu Havannan vanhassa kaupungissa sijaitsevan katolisen kirkon sivuoven eteen. Paavin on määrä vierailla Kuubassa tammikuun loppupuolella, mutta maan katolisen kirkon mukaan pommi-isku ei liity paavin vierailuun.

-Tämä on pieni asia, mutta voi aiheuttaa huolta ja epävarmuutta, jota ei ole syytä lietsoa, kommentoi Havannan arkkipiispan Jaime Ortega pommiräjähdystä.

Kommunistisessa Kuubassa sallittiin uskonnon harjoittaminen vuonna 1991. Kuluvana vuonna Kuuban presidentti Fidel Castro julisti joulun viralliseksi juhlaksi ja tänä vuonna kuubalaiset viettivät ensimmäistä kertaa 28 vuoteen joulunpyhiä vapaapäivinä. Lisäksi Kuuban viralliset viestimet julkaisivat paavin joulutervehdyksen kuubalaisille.

Kuuban katolisen kirkon ja kommunistisen hallinnon välit ovat viime aikoihin saakka olleet kireät, mutta jännite on lieventynyt paavin vierailun alla. Kuuba on ainoa espanjankielinen Latinalaisen Amerikan maa, jossa paavi Johannes Paavali II ei vielä ole vieraillut.

Viime kesänä Kuuban turistikohteissa räjähti useita pieniä pommeja, mutta kirkkoja vastaan maassa ei ole hyökätty vuosikymmeniin. Kuuban hallituksen mukaan turistikohteissa räjäytettyjen pommien takana ovat Castroa vastustavat yhdysvaltainkuubalaiset.
(STT-AFP-DPA-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat