Kuuba pilkkasi Clintonin päätöstä

Kuuba pilkkasi tuoreeltaan Yhdysvaltain presidentin Bill Clintonin eilen tekemää päätöstä sallia Kuuban vastaisen ns. Helms-Burton -lain voimaantulo. Clinton kuitenkin samalla lykkäsi kuudella kuukaudella lain sallimaa mahdollisuutta haastaa ulkomaisia yrityksiä oikeuteen.

Kuuban ulkoministeri Roberto Robaina sanoi, että Clintonin lykkäämispäätös ei muuta päätöksen laitonta ja toisen valtion sisäisiin asioihin puuttuvaa luonnetta.

Laki on aiheuttanut närää Yhdysvaltain liittolaisissa - Ranskassa, Englannissa, Espanjassa, Kanadassa ja EU:ssa - koska eräässä sen kohdassa määrätään, että amerikkalaiset voivat haastaa oikeuteen ulkomaisia yrityksiä, jotka käyvät kauppaa Kuuban hallituksen aikanaan kansallistamalla ja amerikkalaisille kuuluneella omaisuudella.

Euroopan unioni piti tänään tervetulleena Yhdysvaltojen päätöstä lykätä kuudella kuukaudella mahdollisuutta haastaa kauppaa käyviä yrityksiä oikeuteen. Irlannin ulkoministeri Dick Spring kuitenkin lisäsi, että EU toimii yhä Kuuban vastaisen lain hylkäämisen puolesta. Hän puhui koko unionin puolesta, sillä EU:n puheenjohtajuus siirtyi Irlannille tässä kuussa.

Myös Meksiko valitti eilen Clintonin päätöstä. Meksiko on vastustanut kiivaasti Helms-Burtonin -lain voimaantuloa, sillä se on vastoin Yhdysvaltojen, Kanadan ja Meksikon sopimaa Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimusta.

Yhdysvallat tiukentaa pakotteitaan myös muita kohtaan

Yhdysvallat tiukentaa Libyan ja Iranin vastaisia pakotteitaan. Senaatti päätti rangaista ulkomaisia yrityksiä, jotka investoivat maiden öljyteollisuuteen tai rikkovat YK:n asettamia pakotteita.

Yhdysvallat pyrkii eristämään Libyan ja Iranin, joita se pitää kansainvälisen terrorismin pesäpaikkoina.
(STT-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat