Kuuba kiristi turvatoimia

Monet tarkkailijat uskovat, että Kuuban hallitus valmistelee parhaillaan vallansiirtoa. Presidentti Fidel Castro luopui viime maanantaina väliaikaisesti tehtävistään sairastumisen takia.

Kuuba on tiukentanut turvatoimia sen jälkeen kun presidentti Fidel Castro joutui sairaalaan. Havannassa partioi tavallista enemmän poliiseja, ja turvallisuusjoukot ovat valmiudessa, kertovat paikalliset asukkaat.

Hallitus on lisännyt valvontaa hienovaraisesti, niin että muutos ei näy selvästi katukuvassa. Toisinajattelijat ovat kuitenkin saaneet varoittavia yhteydenottoja turvallisuuspalvelusta.

Castro luopui maanantaina väliaikaisesti tehtävistään, koska joutui suolistoleikkaukseen. Presidenttinä toimii sillä välin hänen veljensä Raul.

Kumpikaan ei ole sen jälkeen esiintynyt julkisuudessa, mikä on herättänyt arvailuja presidentin kunnosta ja maan tulevaisuudesta. Villeimpien huhujen mukaan Fidel Castro olisi jo kuollut.

Kuuban parlamentin puhemies Ricardo Alarcon sanoi amerikkalaisen radioaseman haastattelussa, että hän oli keskustellut Castron kanssa maanantaina ja tiistaina.

- Hänen täytyy tietenkin levätä. Hänelle tehtiin vaativa leikkaus. Mutta hän on pirteä ja reipas, kuten tavallisestikin, ja erittäin kiinnostunut siitä, mitä ympäröivässä maailmassa tapahtuu, Alarcon kuvaili.

Castron siskon mukaan presidentti olisi päässyt jo pois teho-osastolta ja hänen tilansa olisi vakaa. Juanita Castro Ruz asuu Yhdysvalloissa eikä ole tavannut veljeään vuosikymmeniin, mutta kertoo saaneensa tietonsa kuubalaisista lähteistä.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat