Kuskin potkut 30 sentin tähden tuomittiin laittomiksi – bussiyhtiölle sakot ja moitteet

Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi tiistaina lahtelaisbussiyhtiön korvauksiin kuljettajansa laittomista potkuista. Oikeus piti yhtiön toimintaa erityisen moitittavana, sillä se leimasi pois potkimansa kuljettajan vielä epärehelliseksi. Näin hänen mahdollisuutensa saada töitä bussikuskina ovat hyvin huonot.

Oikeuden mukaan kuljettaja ei ollut antanut mitään aihetta työsuhteen päättämiseen. Se pitikin kuljettajan kokemaa loukkausta poikkeuksellisen suurena.

Koiviston Auto Oy tuomittiin maksamaan entiselle kuljettajalleen irtisanomisajan palkan sekä noin 30 000 euron korvaukset.

Yhtiö oli tarkkaillut kuljettajaansa ja löytänyt muun muassa 30 sentin vajauksen kassassa. Kerran rahaa oli 3,10 euroa liikaa.

Asiasta kertoi alun perin Yle.

Yhtiö ilmoitti olevansa tyytymätön oikeuden ratkaisuun.

(MTV3–STT)

Lue myös:

    Uusimmat