Kurskin keula irrotettiin

Ydinsukellusvene Kurskin hylyn keulaosa on saatu sahattua irti, Venäjän pohjoisen laivaston edustaja kertoi tänään. Keulaosan irrotus on osa hylyn nosto-operaation valmistelua, jota ovat viivyttäneet tekniset pulmat ja Barentsinmeren myrskyt.

-Pelastustyön viivytykset eivät estä Kurskin siirtoa kuivatelakkaan, Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoi tänään uutistoimisto Interfaxin mukaan.

Samaan aikaan Barentsinmerelle ennustettiin uutta myrskyä. Alun perin hylky piti nostaa pintaan jo tulevana viikonloppuna. Työstä vastaavan hollantilaisen Mammoet-Smit-yhtymän mukaan nosto voisi tapahtua 25. syyskuuta. Hylky on tarkoitus hinata sitten Rosljakovoon.

Kursk upposi Kuolan niemimaan edustalla runsas vuosi sitten kahden räjähdyksen jälkeen. Haverissa sai surmansa 118 miehistön jäsentä. Onnettomuuden syystä ei ole varmaa tietoa.

Keulaosa, jossa aluksen torpedot sijaitsevat, sahattiin irti muun muassa siksi, ettei se repeytyisi nosto-operaatiossa. Sadan metrin syvyydessä makaavaan hylkyyn on myös porattu 26 reikää nostokaapeleita varten. Hylyn nostoon tarkoitettu jättimäinen Gigant-4-proomu saapui eilen Norjan Kirkkoniemen satamaan, mistä sen on tarkoitus jatkaa ensi viikon alkupuolella turmapaikalle.

(MTV3-STT-AFP-Itar-Tass)

Lue myös:

    Uusimmat