Kurpitsafestivaali päättyi kyynelkaasuun ja tulipaloihin

Yhdysvalloissa New Hampshiren osavaltiossa järjestetty kurpitsafestivaali sai varsin odottamattoman päätöksen.

Kyynelkaasu täytti ilman, kun mellakkavarusteissa olleet poliisit yrittivät hajottaa riehujajoukkoa, joka keskeytti Keenen kaupungissa järjestetyn festivaalin. Tapauksesta uutisoi CNN.

– Osavaltion ja paikalliset viranomaiset ovat paikalla, ja he ovat työskennelleet yhdessä rauhoittaakseen tilanteen, kuvernööri Maggie Hassan totesi tiedotteessa.

Reihujat olivat sytytelleet paikalla tulipaloja ja heitelleet pulloja.

– Nämä tapahtumat tämän vuoden Keenen Kurpitsafestivaalin ympärillä ovat surullisia ja lannistavia, Keenen yliopiston puheenjohtaja Anne Huot kommentoi CNN.lle.

– Järjestäjien, kaupungin viranomaisten, poliisin ja Keenen yliopiston yhteisistä yrityksistä huolimatta, tuhotyöt ovat jatkuneet useilla paikoilla ympäri kaupunkia aiheuttaen loukkaantumisia ja tuhoa rakennuksille.

Huotin mukaan rähinöinnissä on ollut mukana yliopiston opiskelijoita, mutta hänen mukaansa riehumista oli yllyttämässä myös henkilöitä yhteisön ulopuolelta.

Kurpitsafestivaali on ollut 23 000 asukkaan kaupungin ylpeydenaihe. Viime vuonna festivaaleilla tehtiin muun muassa maailmanennätys 30 581 kurpitsalyhdyn voimin.


Lue myös:

    Uusimmat