Kurkku myrkyttänyt aiempaa useampia hengiltä?

Espanjalaisista kurkuista löytyneen bakteerin pelätään aiheuttaneen kolme uutta kuolemaa Saksassa.

Aiemmin kahden saksalaisen on kerrottu kuolleen EHEC-kolibakteerin aiheuttamaan myrkytykseen. Myrkytysoireita on saanut kaikkiaan noin 300 saksalaista.

Ruotsissa sairastuneita on ainakin 30. Moni heistä saa dialyysihoitoa munuaisoireiden vuoksi.

Sairastuneet ruotsalaiset ovat saaneet tartunnan todennäköisesti Saksassa. Ruotsissa tartuntojen ei ole havaittu levinneen.

Ruotsalaisviranomaiset uskovat, että EHEC-kolibakteerin aiheuttamia myrkytyksiä tulee vielä Ruotsissa esiin, muttei kuitenkaan merkittävissä määrin.

Espanjalaisista kurkuista löytynyt bakteeri on aiheuttanut myrkytyksiä Ruotsissa, Saksassa, Tanskassa, Britanniassa ja Hollannissa. Suomessa valtaosa tässä kuussa myydyistä kurkuista on ollut kotimaisia.

(MTV3 - STT - TT - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat