Kurkku, ikivihreä suosikki

Raikas kurkku on yksi suosituimmista vihanneksistamme. Suomalaiset syövät kurkkua noin 7,4 kiloa henkeä kohden vuodessa. Tämä kurpitsan sukulainen on kolmanneksi eniten syöty kasvis heti tomaatin ja porkkanan jälkeen.

Suomessa kasvihuonekurkkua on viljelty jo lähes sata vuotta ja ympärivuotisestikin kurkkua on viljelty jo 1980-luvulta lähtien. Kuitenkin vasta muutamana viime vuotena on talvikurkun viljely yleistynyt niin, että myös Suomessa viljeltyä kurkkua on ollut saatavilla hyvin jo läpi vuoden.

Suuren vesipitoisuutensa vuoksi kurkku sietää huonosti kylmää. Se säilyy parhaiten viileäkaapissa tai huoneenlämmössä muoviin pakattuna.

Kurkku ruoanvalmistuksessa

Kurkku sopii syötäväksi lähes kaikille. Se on raikas leipien, salaattien, wokkien, patojen, kylmien ja kuumien keittojen sekä koristeiden raaka-aine. Lisää kurkkua reilusti myös juomien, leivonnaisten ja jälkiruokien sekaan.

Kuumia ruokia varten kurkun voi kuullottaa nopeasti pannulla öljyssä, jolloin sen rakenne hiukan pehmenee. Hauska, esimerkiksi lämpimän vappusalaatin, viimeistely syntyy öljytilkassa käännellyillä ohuilla kurkkuliuskoilla eli kurkkuspagetilla.

Erilaisia salsoja, salaatteja ja kastikkeita varten kurkkua kannattaa sen pienimisen jälkeen valuttaa siivilässä. Kurkun liiallista nestettä voi poistaa ripottelemalla sen pinnalle kevyesti suolaa.

Kurkkua on helppo myös soseuttaa. Sauvasekoittimella survotulla kurkkusoseella voi keventää vaikkapa viinietikka-öljykastikkeen, korvaamalla suurimman osan öljystä kurkkusoseella.

Yrteistä ja mausteista kurkun seuraan sopivat mm. tilli, basilika, minttu, ruohosipuli ja valkosipuli. Moni kurkkuklassikko rakentuu kurkun ja happaman maitotuotteen, kuten jogurtin, smetanan, ranskankerman tai tuorejuuston liittoon.

Kurkkua läpi aterian

Alkuruoaksi rapeiden brusettojen päälle levitetään herkullista kurkku-avokadolevitettä, joka antaa maukasta vaihtelua myös esimerkiksi eväsleipien väliin. Pääruokana nautitaan kasvihuone- ja suolakurkusta nopeasti valmistuvaa lämmintä kurkku-yrttikastiketta ja pastaa. Aterian päättää kurkku- hedelmäwokki, jonka paistat hetkessä valmiiksi viipaloiduista raaka-aineista ja viimeistelet makeaksi vaalealla siirapilla.

Kurkku-avokadolevite

  • 1 pieni kurkku
  • 2 kypsää avokadoa
  • 0,5 sitruunan mehu
  • 1 dl parmesaanijuustoraastetta
  • 0,5 dl auringonkukan siemeniä pannulla paahdettuina
  • 2 ruukkua rucolaa
  • 0,5 ruukkua basilikaa
  • 2 murskattua valkosipulin kynttä
  • 0,5 dl öljyä
  • 0,5 tl suolaa

Halkaise kurkku ja poista siemenet. Pilko kurkku pieniksi kuutioiksi kulhoon. Poista avokadoista kivet, kuori hedelmäliha ja pilko se pieniksi kuutioiksi kurkun sekaan. Purista päälle sitruunanmehu. Soseuta loput ainekset tehosekoittimessa tasaiseksi ja kaada seos kurkku- ja avokadopalojen sekaan.

Tarjoa alkupalana paahdettujen brusettaleipien päällä.

Lämmin kurkkukastike pastalle

  • 1 kurkku
  • öljyä
  • 1 suolakurkku
  • 1 tlk (200 g) ruokajogurttia
  • 1 dl ranskankermaa (kevyt)
  • ripaus cayennenpippuria
  • ripaus suolaa ja mustapippuria
  • 0,5 dl hienonnettua basilikaa
  • 0,5 dl hienonnettua ruohosipulia
  • 1-1,5 rkl ohratärkkelystä
  • (kapriksia koristeeksi)

Kuori kurkku, halkaise se ja poista sisuksesta siemenet. Pilko kurkku pieniksi kuutioiksi ja kuullota se öljyssä nopeasti puolipehmeäksi. Kuutioi pieneksi suolakurkku ja pane valumaan hetkeksi siivilään.

Yhdistä kattilaan jogurtti ja ranskankerma ja lisää loput ainekset yrttejä lukuun ottamatta. Kuumenna nopeasti kiehuvaksi, lisää yrttisilppu ja tarjoa kastike keitetyn pastan kanssa.

Kurkku-hedelmäwokki

  • 1 kurkku
  • 0,5 kypsästä tuoreesta ananaksesta
  • 2 kypsää mangoa
  • 0,5 punainen chili
  • öljyä paistamiseen
  • Lisäksi:
  • maun mukaan vaaleaa tai vaahterasiirappia
  • kookoshiutaleita

Kuori kurkku ja hedelmät. Poista mangon kivi ja ananaksen puinen sisus. Leikkaa hedelmälihat alle sentin paksuisiksi, suorakaiteen muotoisiksi viipaleiksi. Halkaise kurkku pituussuunnassa. Leikkaa puolikkaat toistamiseen pituussuunnassa puoliksi, jolloin kurkku on neljänneksinä. Poista kurkun siemenet lusikalla. Viipaloi kurkku mangon ja ananaksen tapaan. Halkaise chili, poista siemenet ja leikkaa pieniksi viipaleiksi.

Pane kasvis- ja hedelmäviipaleet kuumalle öljytilkalla varustetulle pannulle ja paista parin minuutin ajan seosta koko ajan käännellen. Nostele palat reikäkauhalla tarjoiluastiaan ja valuta päälle siirappia. Viimeistele annos kookoshiutaleilla. Nauti jälkiruokana esimerkiksi kermarahkaseoksen tai jäätelön kanssa.

Teksti: Kotimaiset Kasvikset ry

Lue myös:

    Uusimmat