Mainos

Kurja sää aiheuttanut ulosajoja ja jumiuttanut rekkoja

Tieliikenteessä on kurjan sään takia sattunut aamulla useita ulosajoja etenkin Etelä-Suomessa, kertoo Tiehallinto. Lisäksi moni rekka on jäänyt jumiin varsinkin valtateiden rampeille.

Liikkuvan poliisin tietojen mukaan peltikolareita on sattunut kymmeniä, mutta ne eivät ole olleet vakavia. Tiehallinto arvioi, että ihmiset ajavat huonosta kelistä johtuen tavallista maltillisemmin.

Ajokeli on runsaan lumen ja tienpintojen liukkauden vuoksi erittäin huono Jyväskylän eteläpuolella. Keli on huono myös muualla Suomessa aivan Pohjois-Lappia ja Pohjois-Pohjanmaan koillisosaa lukuun ottamatta.

Lumen määrä on Tiehallinnon mukaan niin valtava, että aurauskalusto ei kaikin paikoin ehdi pitämään teitä puhtaina.

Tiehallinto uskoo kelin helpottavan etelässä ainakin hetkeksi iltapäivällä. Illalla etelästä leviää kuitenkin uusi voimakas lumisadealue.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.