Kurdilapsia siepattu Ruotsissa

Ruotsin poliisi epäilee kurdien PKK-järjestön siepanneen 17 kurdilasta Värmlannissa kesäkuun lopussa pidetyltä kesäleiriltä. Viranomaisten arvioiden mukaan lapset on viety Ruotsista ja heistä on tarkoitus kouluttaa taistelijoita Turkin hallitusta vastustavan PKK:n sissien riveihin, kertoo Dagens Nyheter -lehti.

Poliisi on etsintäkuuluttanut lapset sekä Ruotsissa että Interpolin kautta myös ulkomailla. Komisario Bengt Fredrikssonin mukaan kaikki viittaa siihen, etteivät lapset ole enää Ruotsissa.

Etsintäkuulutus annettiin keskiviikkoiltana, kun neljä Ruotsissa asuvaa turkkilaista kurdiperhettä oli ilmoittanut lapsiensa katoamisesta. Tänään saatiin katoamisilmoitus vielä viidenneltä perheeltä. Perheiden lapset, kaksi tyttöä ja kolme poikaa, ovat 14-17 -vuotiaita.

Vanhempien mukaan lapset matkustivat Värmlannissa 22.-29. kesäkuuta pidetylle leirille, mutta eivät koskaan palanneet kotiin. Poliisin arvion mukaan leiriltä on kadonnut myös 12 muuta lasta, joiden vanhemmat eivät kuitenkaan uskalla tai halua ilmoittaa asiaa poliisille. Esitutkintaa suorittavan poliisin mukaan on varmaa, että PKK on ollut mukana järjestämässä kesäleiriä.

Henrik Haggströn Pelastakaa lapset -järjestöstä kertoi, että PKK:n taistelijoista jopa neljäsosa on alle 18-vuotiaita poikia ja tyttöjä. Hänen on kuitenkin vaikeaa uskoa tapahtunutta.
-Kuulostaa hyvin kummalliselta, että PKK vaivautuisi Värmlantiin saakka ryöstämään lapsia. Noin monen lapsen kuljettamisen Turkkiin täytyy olla hyvin vaikeaa ilman, että joku kiinnittää asiaan huomiota, Häggström sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat