Kurdien evakuoinnit päätökseen

Yhdysvallat on saanut päätökseen avustustyöntekijöiden evakuoinnit Pohjois-Irakin kurdialueilta. Ulkoministeriön mukaan viimeiset työntekijät lennätettiin Turkin kautta Yhdysvaltoihin toissapäivänä. Yhdysvallat on siirtänyt Pohjois-Irakista turvaan kaikkiaan liki 4000 ihmistä. Heidän joukossaan on muun muassa Irakin opposition aktivisteja ja Yhdysvaltain hallituksen palveluksessa työskennelleitä kurdeja.

Yhdysvallat on sijoittanut tulijat Guamin saarelle. Amerikkalaisviranomaiset ovat kertoneet, että kaikille evakuoiduille on tarkoitus myöntää turvapaikka Yhdysvalloista.

Evakuoinnit alkoivat elokuussa sen jälkeen Irakin joukot valtasivat yhdessä Kurdistanin demokraattisen puolueen KDP:n kanssa Arbilin kaupungin kilpailevalta kurdiryhmältä. KDP sai tämän jälkeen haltuunsa suurimman osan Pohjois-Irakia.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat