Kuoreveden ja Jämsän yhdistyssopimus valmis

Kuoreveden kunnan ja Jämsän kaupungin yhdistymisneuvottelut on saatu päätökseen ja liittymissopimus kirjoitettu valmiiksi. Neuvoa-antava kansanäänestys on määrä pitää 21. marraskuuta, minkä jälkeen Kuoreveden kunnanvaltuusto tekee lopullisen päätöksensä.

-Yhdistymishankkeen taustalla on viime talvena tehty kuntakysely. Siinä asukkaat katsoivat, että parempi on liittyä isompaan kuntaan kuin joutua ajamaan palvelut alas, kertoo Kuoreveden kunnansihteeri Pirkko Lindström. Kyselyssä kuoreveteläiset olivat selvästi halukkaampia liittymään Jämsään kuin Mänttään. Mänttä on samaa maakuntaa eli pohjoista Pirkanmaata, mutta Jämsä on isompi paikkakunta ja asioilla käydään Lindströmin mukaan enemmän Jämsän suunnassa.

Matkaa sekä Jämsään että Mänttään on keskustasta parikymmentä kilometriä. Kuorevedellä on vajaat 3000 asukasta. Kunnan suurimmat työllistäjät ovat ilmavoimien teknillinen koulu ja koelentokeskus sekä Patria Finavitecin lentokonetehdas. Kaikki kolme sijaitsevat Kuoreveden keskustaajamassa Hallissa. Mahdollinen kuntaliitos aiotaan toteuttaa vuoden 2001 alusta. Jos kuntalaiset ja valtuusto hyväksyvät liittymissopimuksen, seuraava askel on kuntaliitosta koskeva anomus valtioneuvostolle. Liittymissopimuksen yksityiskohtia julkistetaan vasta loppuviikosta, kun kunnanvaltuutetut ovat ensin saaneet sopimuksen nähdäkseen.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat