Kuopiossa Valtatie 5:llä useita liikenneturmia lumisateen vuoksi – Poliisi muistuttaa turvaväleistä ja sumuvaloista

Kuopiossa Valtatie 5:llä tapahtui kaksi liikenneonnettomuutta puoli neljän jälkeen iltapäivällä, Itä-Suomen tilannekeskus kertoo. Onnettomuudet tapahtuivat lumipyryssä.

Kuopion keskustasta etelään sijaitsevassa Leväsen kaupunginosassa kaksi autoa jarrutti, minkä seurauksena kaksi muuta autoa ajoi niiden perään. Onnettomuudessa oli osallisena kolme henkilöautoa ja yksi tilataksi. Sairaalaan tarkistettavaksi kuljetettiin kuusi henkilöä, joista yksi kiireellisenä.

Tapaukseen liittyen kahta henkilöä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Samoihin aikoihin Kallansilloilla henkilöauto törmäsi kaiteeseen. Auto romuttui lunastuskuntoon ja kuljettaja vietiin tarkastettavaksi Kuopion yliopistolliseen keskussairaalaan.

Poliisi muistuttaa turvaväleistä ja sumuvaloista

Aamupäivällä puoli kymmenen aikoihin vitostiellä tapahtui kolmaskin liikenneonnettomuus. Kuopion keskustasta pohjoiseen Päivärinnan kohdalla henkilöauton kuljettaja menetti ajoneuvon hallinnan liittyessään moottoritielle. Auto pyörähti sekä osui kaiteeseen ja toiseen autoon. Kuljettaja vietiin sairaalatarkastukseen.

Onnettomuudet aiheuttivat hetkellisesti sumaa ja poliisi ohjasi liikennettä.

–  Keli on vaikuttamassa ollut asiaan, mutta henkilö penkin ja ratin välissä tekee päätökset, kommentoi Markus Taskinen Itä-Suomen tilannekeskuksesta.

Poliisi muistuttaa, että varsinkin lumipyryssä autoilijoiden on säilytettävä riittävät turvavälit ja käytettävä takasumuvaloja. 

Lue myös:

    Uusimmat