Kuopiossa valkeni järkyttävä sunnuntai: "Hiljaista surua"

Kuopiossa kahden lapsen surma on herättänyt hämmennystä ja surua. Perhetragedia on seurakunnassakin aiheuttanut kysymyksiä siitä, olisiko jotain pitänyt tehdä toisin.

– Viranomaiset ovat varmasti yrittäneet tehdä kaiken mahdollisen ja silti asioita tapahtuu. Aina ei voi auttaa, vaikka kuinka yritetään ja halutaan. Se tuo myös sen kysymyksen, että kuinka voisimme auttaa omia läheisiämme, pohtii Kuopion Männistön seurakunnan kirkkoherra Aulikki Mäkinen.

Kuopion seurakunnassa eilinen perhesurma on puhuttanut.

– Monet ottivat perhesurman kirkossa puheeksi. Tänään on surullinen sunnuntai. Ihmiset eivät kauhistele tai voivottele, vaan tämä on hiljaista surua, Mäkinen sanoo.

Mäkinen ei kuitenkaan usko, että viimeaikaiset perhesurmat kertoisivat vakavammasta ilmiöstä.

– Perhesurmia on tapahtunut aina. Ehkä ihmiset jäävät nykyään omien asioiden kanssa aiempaa herkemmin yksin erityisesti kaupungeissa ja miksei maallakin. Pitäisi rohkeammin uskaltaa kysyä lähimmäiseltä, voisiko olla avuksi. Antaa omaa aikaansa, jos lähellä on uupuneita ihmisiä. Tärkeintä olisi tarjota sellaista apua, mitä ihmiset tarvitsee ja haluaa, Mäkinen arvioi.

Uhreja ja omaisia muistettiin Tuomiokirkon aamuisessa messussa. Kirkossa järjestetään illalla kello 18 myös lyhyt rukoushetki.

– Sytytimme kynttilät näille kahdelle pienelle lapsella ja myös heidän äidilleen. Rukoilimme heidän ja kaiken sen puolesta, minkä parissa perhe joutuu nyt elämään, Kuopion Männistön seurakunnan kirkkoherra Aulikki Mäkinen sanoo.

Kuopion Tuomiokirkko on tapahtuneen johdosta tänään auki kello 18 asti. Kirkossa päivystää koko päivän pappi, jonka kanssa tapahtuman järkyttämät ihmiset voivat halutessaan keskustella.

Lue myös:

    Uusimmat