Kuopioon suunnitteilla miljardiluokan tehdas

Kuopioon on suunnitteilla jättiläismäinen sellutehdas. Tehdas maksaa 1,4 miljardia euroa. Hankkeen takana on suomalaisomisteinen yhtiö Finnpulp.  

Tehtaan kapasiteetin on määrä nousta 1,1 miljoonaan tonniin havusellua. Kyse olisi toiseksi suurimmasta sellutehtaasta Suomessa. Metsä Groupin Äänekoskelle suunnitteleman tehtaan kapasiteetti on 1,3 miljoonaa tonnia.  

Tehtaan rahoitus ei ole vielä varmistunut, mutta neuvotteluja käydään parhaillaan kotimaisten ja kansainvälisten sijoittajien kanssa, kertoo Finnpulpin toimitusjohtaja Martti Fredrikson.  

Yhtiön mukaan Suomen vajaakäytössä olevat metsävarat tarjoavat erinomaisen raaka-ainepohjan alan jätti-investoinnille. Puuta tiedetään riittävän myös selluteollisuuden muiden suunnitteilla olevien investointien toteutuessa, Finnpulp arvioi tiedotteessaan.  

Sellutehtaan rakentaminen perustuu yhtiön mukaan pehmopaperien ja pakkausmateriaalien kasvavaan maailmanlaajuiseen kysyntään.  
Kuopion elinkeinojohtajan Heikki Ryynäsen mukaan kaupunki on osoittanut tehtaalle 100 hehtaaria tonttimaata Sorsasalosta, jossa sijaitsee jo Powerfluten eli entisen Savon Sellun tehdas.  
Sellun lisäksi tehtaan on määrä tuottaa mäntyöljyä ja sähköä. Tuotetun sähkön osuus nousisi yhteen prosenttiin Suomen vuotuisesta sähkönkulutuksesta.  

Finnpulpin omistavat yksityishenkilöt, joilla on metsäteollisuustausta.  

Lue myös:

    Uusimmat