Kuopion yliopisto: Riekkisten toiminta erityisen suunnitelmallista

Entinen professori Paavo Riekkinen ja hänen poikansa Paavo Riekkinen nuorempi toimivat Kuopion yliopiston mukaan erityisen suunnitelmallisesti ohjatessaan omille tileilleen ulkomaisia tutkimusrahoja. Yliopiston sisäisen tarkastuksen ryhmä on saanut valmiiksi selvityksen Riekkisten vilppiepäilyistä. -Yliopiston keskitetyn taloushallinnon ohittaminen on tapahtunut kummassakin tapauksessa erityistä suunnitelmallisuutta toteuttaen, todetaan yliopistosta. Tutkijat ohjasivat vuosina 1994-98 tileilleen yhteensä noin 3 miljoonaa markkaa ulkomaiselta lääketeollisuudelta saatua tutkimusrahoitusta. Vastavalmistuneessa selvityksessä rahamääriin on tullut vain vähäisiä tarkistuksia. Tutkijat ovat palauttaneet yliopistolle pääomat ja runsaan 500 000 markan korot.

Yliopiston mukaan menettelytapoja oli enemmän kuin yksi. Tutkija saattoi tehdä tutkimussopimukset jo lähtökohtaisesti ohi yliopiston neuvottelemalla itse ulkopuolisen yrityksen kanssa. Tällöin rikottiin yliopiston ohjeita tai määräyksiä. Varoja ohjattiin yksityistilille myös tietyllä suunnitelmallisella tekniikalla yliopiston keskushallinto ohittaen. -Lisäksi Paavo Riekkinen Jr:lla oli muita vilpillisiä menettelyjä, kuten perusteetonta laskutusta yksityistileille ja omistamansa yrityksen lukuun, mikä on edellyttänyt erityistä suunnitelmallisuutta tekotavoissa, yliopistosta todetaan.

Krp tutkii

Yliopisto on antanut sisäisen selvityksen asiakirjat keskusrikospoliisille. Jutun tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Leila Melander arvioi, että asia etenee syyttäjälle syksyn aikana. Poliisi joutuu hankkimaan tietoja myös ulkomailta. Yliopisto teki jo aiemmin krp:lle tutkintapyynnön epäselvyyksistä. Alkukesästä nuorempi Paavo Riekkinen, 33, erosi lääketieteellisen tiedekunnan tutkimusjohtajan virasta. Hänen 63-vuotias isänsä jäi ennenaikaisesti eläkkeelle aivotutkimuksen professorin virasta heinäkuun alussa. (STT)

Lue myös:

    Uusimmat