Kuopion valtuusto hyväksyi sähkösopimuksen

Kuopion kaupunginvaltuusto hyväksyi illalla Savon Voiman ja Kuopion Energian fuusiota koskevan aiesopimuksen. Päätös syntyi valtuustossa äänin 52-6.

Aiesopimus julkistettiin kesäkuun lopussa. Kuopion kaupunginhallitus hyväksyi sen heinäkuun puolivälissä.

Päätöksen mukaan aiesopimus sitoo kaupunkia vain siinä tapauksessa, että sopimukseen sitoutuvilla Savon Voiman osakkeenomistajilla on yhteensä enemmistö maakunnallisen voimayhtiön osakekannasta. Lisäksi edellytetään, että Savon Voiman osakkeita myydään vain kaupungin hyväksymälle taholle. Hyväksyttävänä tahona pidetään mm. Espoon Sähkö Oy:tä.

Espoon Sähkön ja Savon Voiman omistajakuntien neuvotteluryhmä pääsi viime viikolla tulokseen osakassopimuksesta, joka mahdollistaa espoolaisyhtiön mukaantulon mahdollisen fuusioyhtiön osakkaaksi.

Espoon Sähkö havittelee kolmanneksen osuutta fuusioyhtiöstä. Kuopion Energia saisi 40 prosentin osuuden uudesta yhtiöstä. Savon Voiman osakaskunnat päättävät lähiviikkoina, kannattavatko ne maakunnallista fuusioratkaisua vai myyvätkö ne osakkeensa jollekin ulkopuoliselle taholle.

Aiesopimusta vastusti valtuuston kokouksessa viisi vasemmistoliiton valtuutettua ja yksi vihreä valtuutettu.

Vattenfallin tänään tekemä uudistettu tarjous oli valtuuston tiedossa sen tehdessä päätöstään. Jos fuusiohanke etenee, voi Kuopion valtuusto päättää asiasta osaltaan syyskuun puolivälissä.
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat