Kuopion toriammuskelija jäi ilman rangaistusta

Käräjäoikeus on jättänyt tuomitsematta miehen, joka ampui naisen ja haavoitti kahta Kuopion torilla viime toukokuussa.

Oikeus katsoi 52-vuotiaan miehen syyllistyneen syyntakeettomana muun muassa murhaan, tapon yritykseen ja törkeään pahoinpitelyyn. Syyntakeeton mies passitettiin hoitoon Niuvanniemen sairaalaan.

Tehdyn mielentilatutkimuksen mukaan miehen todellisuudentaju on ollut tekojen aikana mielisairauden vuoksi vääristynyt. Hän ei ole pystynyt täysin mieltämään tekojensa merkitystä ja seuraamuksia tai säätelemään käyttäytymistään.

Mies sairastaa sekamuotoista skitsoaffektiivista häiriötä, johon kuuluu mielialahäiriöiden lisäksi skitsofrenialle ominaisia psykoottisia oireita.

Mies saapui kuopion torille viime toukokuussa haulikon ja pistoolin kanssa ja hänen uhrikseen joutui iäkäs kuopiolainen pariskunta. 1920-luvulla syntynyt nainen kuoli Kuopion yliopistollisessa sairaalassa.

Uhriksi joutui myös venäläinen mies, joka oli vierailulla Suomessa. Tekijä oli tekohetkellä päihtynyt.

Mies syyllistyi kuuteen rikokseen

Pohjois-Savon käräjäoikeuden mukaan mies syyllistyi 82-vuotiaan naisen murhaan ampumalla häntä pistoolilla useita kertoja.

Syyttäjä vaati miehelle murhan lisäksi kahdesta murhan yrityksestä, sillä teot on tehty vakavaa yleistä vaaraa aiheuttaen. Pohjois-Savon käräjäoikeus katsoi kuitenkin päätöksessään, että haavoittuneiden miesten kohdalla oli kyse törkeästä pahoinpitelystä ja tapon yrityksestä.

Naisen puolison tapauksessa tappamisen tarkoitus jäi näyttämättä ja venäläisturistin kohdalla tekoa ei voitu oikeuden mukaan pitää kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Oikeus perusteli, että tekijän mielisairaus on ollut ensisijaisesti tekoihin motivoiva tekijä.

Oikeus katsoi miehen syyllistyneen kolmeen vaaran aiheuttamiseen. Vaaran kohteena olivat erityisesti kolme naista, jotka istuivat venäläisturistin vieressä. Paikalla oli tapahtuma hetkellä paljon ihmisiä viettämässä aurinkoista perjantai-iltaa.

Miehen katsottiin syyllistyneen myös törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja törkeään rattijuopumukseen. Miehen maksettavaksi lankesi vahingonkorvauksia kaikkiaan yli 50 000 euroa.

(14.12)

Lue myös:

    Uusimmat