Kuopion terveyskeskus: Kiireellinen hoidontarve turvataan

Kuva:lusi/stock.xchng

Kuopion terveyskeskuksen johtava lääkäri Matti Pietikäinen vakuttaa, että seitsemänkymmenen lomautetun lääkärin jälkeenkään kukaan akuuttipotilas ei jää vaille hoitoa.

Kuopion kaupunki suunnittelee lomauttavansa perusterveydenhuollon lääkärit kahdeksi viikoksi. Lomautus koskee kaikkiaan noin 70 lääkäriä.

Pietikäisen mukaan välitön ja kiireellinen hoito turvataan.

- Terveyskeskuslääkäreiden lomautukset aiotaan käytännössä hoitaa siten, että toimintoja ajetaan alas kahdeksi viikon pätkäksi. Pyritään vielä siihen, että lääkärit olisivat lomautettuina puolesta viikosta puoleen viikkoon, jolloin kummallekin viikolla jäisi kuitenkin kaksi tai kolme normaalityöpäivää.

- On paljon potilaita, joiden ongelmia ei tarvitse hoitaa juuri sillä viikolla kuin lomautukset ovat päällä. Tietenkin tarpeita joudutaan hoitamaan sitten seuraavien viikkojen tai kuukausien aikana. On myös mahdollista, että potilaat hakeutuvat yhteispäivystykseen. Eiköhän tästä hyvällä tiedottamisella selvitä, uskoo Pietikäinen.

Kaksi lomautusviikkoa aiotaan sijoittaa kevääseen ja alkusyksyyn. Pietikäinen kertoo, että lomautettavat lääkärit ovat avohoitossa toimivia omalääkäreitä.

- Sairaalapuolella lääkäreitä on vähän, joten heitä ei suunnitella lomautettaviksi. Sen sijaan avopuolen lääkärit lomautetaan samoin kuin muukin henkilöstö.

Lääkäriliitto hermostui lomautuksista

Lääkäriliitto moittii kovin sanoin Kuopion kaupungin suunnitelmia lomauttaa perusterveydenhuollon lääkärit kahdeksi viikoksi. Liitto luonnehtii lomautuksia järjettömiksi.

- Kaupungin tavoittelema miljoonien eurojen säästötavoite ei voi toteutua kahden viikon lomautuksilla, liitto huomauttaa tiedotteessaan.

Liitto pelkää lomautusten uhkaavan myös potilaiden hoitoturvallisuutta ja lisäävän jonoja entisestään.

- Kokemuksen mukaan kansalaisten sairastavuus ja perusterveydenhuollon tarve nimenomaan kasvavat laman tai taantuman aikana.

Lääkäriliitto katsoo, että lomautuksien vuoksi terveyskeskukset ovat myös entistä vähemmän houkuttelevia työpaikkoina.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat