Kuopion talous kiristyy

Kuopion taloudellinen tilanne on ensi vuonna huomattavasti edellisvuosia vaikeampi. Ongelmana ovat hitaasti kasvaneet verotulot, erityisen alhainen yhteisöveron tuotto sekä käyttötalousmenot, joiden suitsintaa on "yhteisestä sopimuksesta" lykätty.

Kaupunginjohtaja Kauko Heurun tänään esittelemässä talousarvioehdotuksessa talous pysyy ensi vuonnakin alijäämäisenä. Tilikauden tulos on kirjattu 127 miljoonaa markkaa tappiolliseksi. Vuosikate on heikkenemässä 51:stä 35 miljoonaan markkaan. Samalla velkamäärä asukasta kohti kasvaa 2 800:sta vajaaseen 3 200 markkaan, mikä on edelleen melko vähän. Veroprosenttina säilyy 18.

Kaupunginjohtajan mukaan budjetti on tarkoitus saattaa tasapainoon kolmessa vuodessa. Erityinen murheenkryyni on yhteisövero, jota kertyy Kuopiossa vajaat tuhat markkaa asukasta kohti, mikä on vain puolet maan keskiarvosta.

Palkankorotukset ratkaisevia

-Budjetissa tuetaan pitkällä aikavälillä elinkeinopolitiikkaa voimakkaammin kuin koskaan. Lyhyellä aikavälillä pyritään käyttötalousmenojen kasvun pysäyttämiseen, arvioi Heuru viimeistä budjettiesitystään.

Palkankorotusvaraa budjetissa ei ole. Jos ja kun tupo nostaa palkkamenoja, säästetään sama summa henkilöstömenoista. Henkilöstön työpanoksen arvioidaan vähenevän noin 200 henkilötyövuodella.

-Vaihtoehtoja ovat henkilöstön vähentäminen, lomautukset tai lomapalkkojen leikkaus. Yhden prosentin palkankorotukset merkitsisivät rahassa noin 9 miljoonaa markkaa ja samalla neljäsosan leikkausta lomarahoihin. Mahdolliset henkilöstöneuvottelut alkavat, kun palkkasopimukset ovat selvillä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat