Kuopion poliisi jahtasi sinnikkäitä mopovarkaita

KTM-merkkinen kevytmoottoripyörä päätyi vuosina 1984 ja 1985 syntyneiden miesten käyttöön luvatta Petosen kaupunginosassa Kuopiossa eilisiltana.

Hätäkeskus sai ilmoituksia moottoripyörällä kaahailevasta kaksikosta, eikä aikaakaan, kun Petosessa liikkuneet lukuisat poliisipartiot saivat tiedon miehistä. Heidän raportoitiin ajelevan ilman suojakypäriä ja toisen kerrottiin myös siemailevan olutta ajon aikana.

Aiemman tehtävän takia kaupunginosaan päätyneet poliisipartiot havaitsivat anastajakaksikon vauhdissa Hulkontiellä, jota he olivat ajamassa Pitkälahden ABC-asemaa kohti.

Huoltoasemalle saavuttuaan kaksikko päätti kokeilla pakenemista ja kyytiläinen hyppäsi kyydistä moottoripyörällä liikkuneen toverin jatkaessa huimaa vauhtia Kylmämäen suuntaan. Vauhtia oli noin 100 kilometriä tunnissa.

Mutkainen ja mäkinen reitti koitui ylivoimaiseksi poliisiautoa paenneelle miehelle.

- Pyörä suostui kulkusuunnassaan tien oikeaan reunaan, kaatui kyljelleen ja liukui kotvan aikaa kuljettajansa kera pitkin piennarta, päätyen kevyeeseen eturengaskosketukseen lyhtypylvään kanssa, Kuopion poliisin tiedotteessa kerrotaan.

Poliisipartion kerrotaan kaivaneen kuljettajan horsmikosta esiin ja että mies ei loukkaantunut ulosajossa juuri lainkaan. Vain polveaan oli hieman valitellut.

Toinen poliisipartio yhytti kyydistä loikanneen miehen ABC-asemalta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat