Kuopion hiv-tapauksesta poliisitutkinta

Kuopion johtavan kihlakunnansyyttäjän Hannu Susitaipaleen mukaan syyttäjä- ja poliisiviranomaiset saattavat yrittää murtaa lääkärin salassapitovelvollisuuden, jotta kaupungin hiv-tartuttaja saadaan kiinni.

Susitaival oli tänään yhteydessä rikospoliisiin. Hänen mukaansa asiassa odotellaan vielä vähän aikaa, tekeekö joku hiv-tartunnan saanut rikosilmoituksen. Sen jälkeen harkitaan lain suomia keinoja salassapidon murtamiseksi.

Kuopion yliopistollisen sairaalan infektiolääkäri Camilla Jokinen on kertonut julkisuuteen, että ilmeisesti yksi henkilö on levittänyt tautia Kuopiossa tietoisena omasta infektiostaan. Uhreja pelätään olevan jopa kymmeniä.

Kihlakunnansyyttäjä Susitaival muistuttaa, että tuomioistuin voi velvoittaa lääkärin todistamaan, jos epäillyn rikoksen vähimmäisrangaistus on 6 vuotta vankeutta. Helsingin hovioikeus tuomitsi viime joulukuussa amerikkalaisen Steven Thomasin 11 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen 17:stä tapon yrityksestä. Tapon ja tapon yrityksen minimirangaistus on 8 vuotta vankeutta.

Susitaival katsoo, että jos Kuopion tapauksessakin on aihetta epäillä tapon yritystä, lääkärin vaitiolovelvollisuus ei enää päde. Rikosylikomisario Aulis Aho Kuopion poliisista vahvisti keskiviikkona, että poliisi on käynnistänyt hiv-jutun tutkimukset. Ahon mukaan poliisi ryhtyy pohtimaan salassapito-ongelmaa, ellei se rikosilmoituksen kautta pääse epäillyn levittäjän jäljille.
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat